07.12.2018

Kyllä kansa tuntee

Talouselämän Olli Ainolan mukaan sunnuntai 23.3. oli Jyrki Kataisen pääministeriuran kurjin päivä, sillä hallitus joutui nöyrtymään ja pyytämään televisiokameroiden edessä opposition tukea sote-uudistukselleen. Toimittajan analyysi saattoi hyvinkin osua kohdalleen, sillä ilmoittihan Katainen lauantaina 5.4. tekevänsä tilaa vereksille voimille.

Suomalaisen politiikan nopeat käänteet näkyvät myös sosiaalisessa mediassa. Tosin hieman yllätyksettömästi poliittinen keskustelu näyttää jakautuvan virtuaalimaailmassa(kin) puolesta–vastaan-tyyppiseksi jankkaamiseksi. Siinä missä hallitukseen myönteisesti suhtautuvat mieltävät valtiontalouden säästöt vastuulliseksi politiikaksi, näkevät toiset säästöissä eriarvoisuuden kärjistymistä ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta. Silmiinpistävää on neutraalisti ja kiihkottomasti asioita pohtivien kommenttien vähyys.

 

Yhteiskunnallinen debatointi sosiaalisessa mediassa on nouseva tutkimuskohde. Useissa tutkimuksissa on havaittu, että some-keskustelujen sävy ennakoi poliitikon ja puolueen menestymistä vaaleissa. Erään tutkimuksen mukaan puolueelle ja poliitikolle tärkeiden teemojen suosio ja käsittelyn sävy Twitterissä korreloi positiivisesti puolueen ja poliitikon vaalimenestyksen kanssa (Tumasjan et al. 2011). Jos kansa puhuu meloneista, ei poliitikon kannata tyrkyttää omenoita!

 

Tutkimuksissa on saatu viitteitä myös siitä, että poliittisesti virittyneet some-keskustelut ovat korostuneen tunnepitoisia. Yhden tutkimuksen mukaan keskustelut ovat taipuvaisia ryvästymään negatiivisten ilmiöiden ympärille. Negatiiviseen vinoumaan vaikuttavat monet tekijät. Yhtenä merkittävimmistä lienee se, että some antaa mahdollisuuden anonyymiin ja kasvottomaan osallistumiseen. Kärjekkäitäkin mielipiteitä on helpompi esittää, kun ei tarvitse katsoa vastapuolta silmiin. Negatiivinen mielipide poliitikosta henkilönä tai tämän edustamasta yhteiskunnallisesta näkemyksestä toimii poliittisia some-keskusteluja puoleensa vetävänä magneettina. Kerran käynnistettyä loanheittoa on vaikea lopettaa, sillä mielensäpahoittaminen on ehtymätön luonnonvara.

 

Arabikevääksi ristittyä kansannousua Tunisiassa, Egyptissä ja muualla Lähi-idässä voitaneen pitää ääriesimerkkinä negatiivisten tunteiden, politiikan ja sosiaalisen median tehokkaasta yhdistämisestä. Sen perimmäisinä syinä toimivat ihmisten pettymys yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen, kansalaisten raivo valtaapitävien ja heidän lähipiiriinsä kuuluvien korruptoituneita toimintatapoja kohtaan, ihmisten turhautuminen olemattomiin vaikutusmahdollisuuksiin sekä heidän huolensa omasta ja läheistensä turvallisuudesta.

 

Eräässä yli 3 000 000 twiittiä, gigabittien edestä YouTube-videomateriaalia ja tuhansia blogeja analysoineessa tutkimuksessa havaittiin, että sosiaalisessa mediassa esitetyillä mielipiteillä ja reaalimaailman tapahtumilla on selkeä yhteys (Howard et al. 2011). Tutkimuksen mukaan sosiaalista mediaa hyödynnettiin Arabikeväässä muun muassa mielenosoitusten koollekutsumisessa, mielenosoittajien yhteishengen vahvistamisessa ja ylläpitämisessä sekä mielenosoituksissa ajettavien uudistusten viestimisessä maailmalle.

 

Takaisin Suomeen. Kataisen eroilmoituksen jälkeen lehdissä on listattu pääministeriltä vaadittavia ominaisuuksia. Vaativan tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää ainakin yhteistyö- ja neuvottelutaitoja, paineensietokykyä, riittävää asiaosaamista, kansainvälistä suhdeverkostoa sekä kokemusta erilaisten intressien yhteensovittamisesta.

 

Pitäisikö listalle nostaa myös taito inspiroida kansalaisia sosiaalisessa mediassa? Ilkan pääkirjoituksen (7.4.14) mukaan uuden pääministerimme ”twiittaus-innolla ei ole niin väliä”. En olisi aivan varma.

 

Idealistisesti ajateltuna politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Demokratia tarkoittaa kansanvaltaa, jonka ydininstituutioita ovat kansan valitsema parlamentti ja parlamentin luottamusta nauttiva hallitus. Edustuksellisen demokratian foorumit ovat tärkeitä, mutta merkitystä on myös niillä foorumeilla, joilla yhä useampi suomalainenkin vaihtaa ajatuksia – provosoi ja provosoituu.

 

Selvää on, että sosiaalisen median merkitystä ei pidä yliarvioida. Sosiaalinen media on tärkeä tekijä yhteiskunnallisen aktiivisuuden synnyttämisessä sekä joukkojen ja mielipiteiden mobilisoinnissa. Tämä on nähty arabimaailman ohella esimerkiksi Kiovassa ja lännen suurkaupungeissa Occupy Wall Street -liikkeen yhteydessä. Kyky haastaa valtaapitävät ei kuitenkaan vielä riitä muutosten aikaansaamiseen. Vaikka osa vallanpitäjistä onkin vaihdettu arabimaailmassa, ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään. Professori Zeynep Tufekcin arvioi hiljattain New York Timesissa, että sosiaalisen median synnyttämät protestit kääntyvät toistaiseksi melko huonolla hyötysuhteella yhteiskunnallisiksi uudistuksiksi.

 

Silti uskon, että ei ole yhdentekevää millaista keskustelua eturivin poliitikot saavat aikaiseksi somessa. Poliitikko, joka tuntee kansan kollektiivisen some-pulssin ja hyödyntää oppimaansa, on tulevaisuudessa vahvoilla. Näin siksi, että Twitter, Facebook ja muut sosiaalisen median palvelut ovat diginatiiveiksi kutsutun sukupolven virtuaalisia tupailtoja, joissa laaditaan suunnitelmat tulevaisuuden ”veret seisauttaviin” vaalivoittoihin.

 

Tunnepitoisen some-keskustelun analysointi ja hyödyntäminen ei ole helppoa, muttei mahdotontakaan. Resurssipula on tekosyy. Poliitikon ei esikuntineen tarvitse turvautua sokean Reetan menetelmään tunnepitoisten some-keskustelujen tunnistamisessa. Markkinoilta löytyy ohjelmistoja, jotka tekevät sen automaattisesti, lahjomattomasti ja nopeasti – toiset paremmin, toiset huonommin.

 

Tiesitkö muuten, että Twitter-aktiivisuuden osalta Kataisen pääministeriuran toistaiseksi kurjin päivä ei ollut sunnuntai 23.3. vaan tiistai 25.3.? NEMO-hankkeessa kehitettävän Sentimentti-työkalun beta-versiolla toteutetun haun perusteella pääministeriin liittyvien negatiivisten twiittien piikki ajoittuu kyseiselle tiistaille hieman iltayhdeksän jälkeen, jolloin Ajankohtaisessa kakkosessa kysyttiin ”mitä kehysriihi tarjoaa köyhille, vaivaisille ja vanhuksille?”.

 

Kirjoitus on julkaistu 9.4.2014 NEMO-hankkeen blogissa