07.12.2018

Minä myös ja anteeksi

Elokuva-ala on myrskyn silmässä maailmalla ja meillä. Uusia tapauksia nousee kuin sieniä sateella. Sosiaalinen media on sakeana mielipiteitä laidasta laitaan. Yksittäistapauksista tehdään yleistyksiä ja omat huonot kokemukset kehystetään osaksi suurempaa tarinaa.

Jokainen paha teko on liikaa. Ilman muuta! Syytös ei ole sama asia kuin syyllisyys. Ei tietenkään! Keskustelu on tarpeen, mutta muuttuuko maailma paremmaksi itsestäänselvyyksiä hokemalla?

 

En usko, että esimerkiksi tuoreimmassa suomalaista elokuva-alaa koskevassa kohussa olisi kysymys näyttelijöiden koordinoidusta salaliitosta ohjaajaa (tai ohjaajia) vastaan. Syytösten julkistaminen Jussi-gaalan alla ei myöskään ollut sattumaa, vaan taktisesti järkevä veto. Älä ymmärrä väärin: en syytä näyttelijöitä, enkä puolusta ohjaajaa. En myöskään tee päinvastoin. Noin viisikymppisen elämänkokemuksella uskon, että todellisuus on jossakin ääripäiden välillä: todennäköistä on, että elokuvanteossa on käytetty epäsopivia ja näyttelijöiden oikeudentuntoa loukkaavia menetelmiä. Yhtä luultavana pidän sitä, että tapaus on houkutellut mukaan ihmisiä, jotka eivät ole kyenneet vastustamaan kiusausta liittää itsensä meneillään olevaan kohuun. Vaaleista tuttu vankkuri-ilmiö (bandwagon) saattaa vaikuttaa myös somesta voimaansa ammentavissa liikkeissä.

 

Edellä sanottu ei ole asiattomasti kohdeltujen näyttelijöiden kokemusten vähättelyä, vaan sen mahdollisuuden ylläpitämistä, jonka Jari Tervo on osuvasti muotoillut seuraavasti: ”raja hyvän ja pahan välillä ei kulje ihmisten välillä vaan heidän sisällään”. Tämän voi ymmärtää monella tavalla, mutta itse ajattelen Tervon tarkoittaneen, että lähes kaikissa meissä on sisäänrakennettu mahdollisuus tehdä sekä hyvää että pahaa. Luulen, että jokainen meistä on myös tuota ambivalenttia mahdollisuuttaan käyttänyt. Joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Toiset ovat tietysti hyveellisempiä kuin toiset, mutta tuskin kukaan selviää elämässään täysin kuivin jaloin.


Tätä kirjoittaessani (la 24.3.18 iltapäivällä) en ole törmännyt Aku Louhimiehen yhteydessä samanlaisiin rikoksen tunnusmerkit selkeästi täyttäviin tekoihin kuin mihin Harvey Weinstein näyttää syyllistyneen. Louhimies on itse myöntänyt ison osan häneen kohdistuneista syytöksistä, mutta myös kiistänyt joitakin. Monet näyttelijät ovat käyttäneet myös sovittelevia puheenvuoroja.


Huono käytös on eri asia kuin rikos.


Hyvyys ja pahuus ovat ensisijaisesti eettis–moraalisia kysymyksiä. Kaikki tiedämme, että työpaikoilla voidaan käyttäytyä huonosti lakia rikkomatta. Tämänhetkisen tiedon valossa Louhimiehen tapauksessa ongelman ytimessä on valta-aseman väärinkäyttö, joka on johtanut epäsopiviksi koettuihin työskentelytapoihin.


Voisiko elokuva-alan kuohuntaa ymmärtää ranskalaisen sosiologin viileydellä? Onko mahdollista, että vastakkaiset tulkinnat tapahtumista juontuvat ainakin osittain erilaisista arvokäsityksistä? Voisiko olla jopa niin, että erilaisten arvokäsitysten tunnistaminen auttaisi myös ymmärtämään tapahtumien kulkua? En tiedä, mutta kokeilen. On sanomattakin selvää (mutta sanon silti), että asian ymmärtäminen ei tarkoita sen hyväksymistä.


Hyödynnän erityisesti Luc Boltanskin ja Laurent Thévenotin teosta On Justification. Economies of Worth (2006, Princeton University Press). Boltanski ja Thévenot väittävät, että mikään ei ole arvokasta sellaisenaan vaan kaikki tehdään arvokkaaksi. Tuhti argumentti, joka kestää kriittisen tarkastelun, mutta jonka soveltaminen käytäntöön muistuttaa vaikeusasteeltaan ympyrän neliöimistä. Vaikeus syntyy siitä, että Boltanskin ja Thévenotin tunnistamat kuusi arvottamisen maailmaa ovat usein keskenään ristiriidassa. Kysymys on erilaisten asioiden arvottamiseen liittyvästä vertailukelvottomuudesta ja yhteismitattomuudesta. Ystävää ei voi mitata rahassa, eikä harrastuspohjalta liikkuvan maakuntatason urheilijan suorituksia kannata verrata olympiavoittajaan.
 

Kuusi arvottamisen maailmaa.
 

Inspiraation maailmassa (the inspired world) arvostetaan luovuutta ja emotionaalista tyydytystä. Kansalaisuuden maailmassa (the civic world) pidetään tärkeinä yhteisiä intressejä, solidaarisuutta, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Mielipiteen maailmassa (the world of fame) ihmiset tekevät asioita saadakseen mainetta, kuuluisuutta sekä osoittaakseen trendikkyyttä. Kodin maailmassa (the domestic world) arvostus syntyy toisten kunnioituksesta, ihmisten välisestä luottamuksesta sekä perinteiden vaalimisesta. Teollisuuden maailmassa (the industrial world) tärkeintä on päämäärätietoisuus, asiantuntijuus, hallittavuus ja tehokkuus. Markkinoiden maailma (the market world) perustuu tuotteiden ja ideoiden vaihdettavuudelle sekä halun ohjaamalle kaupankäynnille.


Se, mikä toimii työpaikkakokouksissa ei sovi ystäväporukan illanviettoon. Lemmikkinsä harva vaihtaa rahaan, eikä pelkästään imagostaan huolta kantavasta poliitikosta tule kansan silmissä uskottavaa.


Hyvin pintapuolinen ja yksinkertaistava (!) elokuva-alan analyysi kuuden arvottamisen maailman läpi katsottuna voisi näyttää oheisen kuvan kaltaiselta.
 


Alalla erityisen näkyvästi toimivat näyttelijät ja ohjaavat luultavasti arvostavat inspiraatiota, eivätkä myöskään pane pahakseen mielipidejohtajuutta. Monet puhuvat itsensä toteuttamisesta, mutta se on mielekkäämpää, kun saa myös yleisön mukaan. Julkisuuteen nousseiden tapahtumien perusteella näyttää siltä, että osa ohjaajista on mennyt päämäärätietoisuuden ja halun viettelemänä liian pitkälle. He ovat astuneet sen rajan yli, jonka seurauksena he ovat menettäneet näyttelijöidensä luottamuksen ja kunnioituksen. Oikeudenmukaisen ja yhdenvertaisen kohtelun sijaan näyttelijät ovat kokeneet tulleensa kiusatuiksi ja nöyryytetyiksi.


Voi olla, että inspiraation ja mielipiteen maailmat ovat olleet elokuva-alalla dominoivia, minkä vuoksi alalla on siedetty huonoa käyttäytymistä. Nyt pato on kuitenkin murtunut ja yhdistävä tekijä on keksittävä uudelleen. Nou hätä, Boltanskin ja Thévenotin kuuden arvottamisen maailman rinnalle on lisätty seitsemänneksi ekologian arvojärjestys. Sillä viitataan erilaisten toimijoiden kohtalonyhteyteen ja keskinäisriippuvuuksiin. Elokuva-ala selviytyy, kun alan toimijat huomaavat maailman muuttuneen ja kohtaavat toisensa aiempaa yhdenvertaisemmin.


Elokuva on tiimityötä, mutta myös tutkimuksessa tarvitaan yhteistyötä ja siksi kiitän Hankenin apulaisprofessoria sekä Helsingin ja Turun yliopistojen dosenttia Ville-Pekka Sorsaa ranskalaiseen (talous)sosiologiaan tutustuttamisesta.


Tässä kirjoituksessa esitettyä syvällisemmin arvottamisen erilaisia tapoja ja maailmoja on käsitelty mm. Arvoa urheilusta -hankkeen
Arvoluonnin pelikirjassa sekä eArvonluonti-hankkeen Askelia uuteen arvonluontiin -verkkomateriaalissa. Ks. myös teos Talous ja arvo.