07.12.2018

Tilannekuvasta tulevaisuustarinoihin

Tilannekuva on positiivisesti latautunut käsite, sillä se pitää sisällään ajatuksen, että kuvan haltijalla on käsitys siitä, mitä tämän ympärillä tapahtuu. Siksi ei olekaan ihme, että tilannekuvan muodostamiseen panostetaan. Esimerkiksi valtioneuvoston kanslian yhteydessä toimii tilannekeskus, jonka tehtävänä on tuottaa eri viranomaisilta ja avoimista lähteistä saatujen tietojen pohjalta reaaliaikaista turvallisuustapahtumatietoa valtionjohdolle.

Tilannekuvan aikahorisontti vaihtelee kriisitilanteiden minuuteista ja tunneista lähivuosien ennakointiin. Lähtökohtaisesti tilannekuvan kirkkaus on käänteisesti verrannollinen tarkastelun kohteena olevan ajankohdan etäisyyteen. Mitä kauemmas yrittää kurkottaa, sitä hämärämmältä kuva useimmiten näyttää.
 

Tulevaisuuden ennakointia kannattaa harjoitella
 

Tulevaisuuden ennakointi on vaikeaa, mutta yrittämättä jättäminen on huono vaihtoehto. Erityisen huono vaihtoehto se on tilanteissa, joissa ajassa tehtävillä päätöksillä voidaan valita kehnoa parempi tulevaisuus. Ennakointi on sitä hyödyllisempää, mitä selvemmin se mielletään prosessiksi, jossa yritetään samanaikaisesti sekä nähdä että valmistautua tulevaan. Kysymys on tuntemattoman systemaattisesta jäsentämisestä, jossa etsitään merkkejä oraalla olevista tapahtumaketjuista ja tunnistetaan nykyhetkestä ilmiöitä, jotka oletettavasti vaikuttavat siihen, millaiseksi tulevaisuus voi muodostua.
 

Ennakoinnin tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää päätöksenteossa tavalla, joka vaikuttaa siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Se, mitä teemme tänään mahdollistaa tai estää sitä, mitä voimme tehdä huomenna – siitäkin huolimatta, että kaikki ei suinkaan ole omissa käsissämme, sillä tulevaisuus syntyy monimutkaisten keskinäisriippuvuuksien ja lukuisten takaisinkytkentöjen kautta.

Tulevaisuutta on vaikea nähdä, ellei ymmärrä menneisyyttä
 

Aiempien valintojen ja nykyisten mahdollisuuksien välistä sidosta kutsutaan tavanomaisesti polkuriippuvuudeksi. Tyhjältä pöydältä aloittaminen onnistuu harvoin, yhteiskuntien uudistamisessa tuskin koskaan. Yhteiskunnalliset instituutiot, rakenteet ja mekanismit ovat kehittyneet aikojen saatossa sellaisiksi kuin ovat. Kysymys on institutionaalisesta jäykkyydestä, joka estää tai ainakin hidastaa esimerkiksi teknologisten innovaatioiden leviämistä ja niiden hyödyntämiseen perustuvien palvelujen kehittämistä. Polkuriippuvuuden ja institutionaalisen jäykkyyden yhdistelmä selittää, miksi kehitys jää kovin usein osaoptimoinniksi.


Mennyt ei vaikuta vain nykyhetken mahdollisuuksiin vaan muokkaa myös sitä, millaisia ajatuksia muodostamme tulevaisuudesta. Ihmisen toiminta on monella tapaa epärationaalista. Ihmismielen rajoittuneisuudesta ja tilanteiden monimutkaisuudesta johtuen ihmisten valintoja voidaan pitää rationaalisina vain suhteessa yksilöiden omiin mentaalimalleihin. Yksilöiden välillä on tietenkin eroja, mutta psykologinen tutkimus on osoittanut, että ihmisinä meitä yhdistää se, että havainnoidessamme ympäristöämme olemme taipuvaisia näkemään sen, mitä haluamme nähdä ja sivuuttamaan sen, mitä emme ymmärrä. Emme ole niinkään kiinnostuneita todellisuudesta kuin mielemme tasapainon vaalimisesta.


Menneisyys voi myös estää tulevaisuuden ennakointia. Näin käy, jos emme kykene ylittämään ajatteluamme rajoittavia lukkiutumia. Lukkiutumat voidaan jakaa niiden ilmenemismuodon mukaan kolmeen pääkategoriaan: funktionaaliseen, kognitiiviseen ja poliittiseen lukkiutumaan. Funktionaalinen lukkiutuma ilmenee vaikeutena muuttaa kerran omaksuttua toimintatapaa. Olemme taipuvaisia toimimaan sekä yksilöinä että yhteisöinä hyväksi ja tutuiksi kokemillamme tavoilla. Muutoksen torjuminen on aina muutoksen toteuttamista helpompaa. Kognitiivisessa lukkiutumassa on kysymys ihmismielelle ominaisesta piirteestä, joka ohjaa ajatteluamme asioihin, joilla koemme olevan meille merkitystä. Olemme persoja informaatiolle, joka sopii maailmankuvaamme ja torjumme asioita, jotka ovat sen kanssa ristiriidassa. Poliittiset lukkiutumat perustuvat saavutettuihin etuihin. Hyväksymme ennemmin sellaisen tulevaisuuden, joka on linjassa oman etumme kanssa ja vastaavasti hylkäämme sellaisen,joka sitä uhkaa.
 

Ennakoinnissa tarvitaan intuitiota ja harkintaa


Nobelin taloustieteen palkinnon saaneen psykologin Daniel Kahnemanin mukaan ihmisen ajattelu voidaan jakaa karkeasti kahteen järjestelmään. Järjestelmiä voidaan kutsua monilla nimillä, mutta niiden nimeämistä olennaisempaa on ymmärtää, miten ne eroavat toisistaan. Toisessa ääripäässä on nopea ja intuitiivinen ajattelu, jossa luotetaan aistinvaraiseen havainnointiin. Toisessa päässä on hitaampi, harkitsevampi ja loogisempi pohdiskelu. Siinä missä ensimmäisessä luotetaan vaistoon, perustuu jälkimmäinen järkeen. Nopealla ja intuitiivisella ajattelulla on keskeinen rooli monissa arkielämän tilanteissa. Esimerkiksi turvallinen liikenteessä liikkuminen olisi mahdotonta ilman ympäristöstä jatkuvalla syötöllä tulevan informaation nopeaa käsittelyä ja prosessoidun informaation intuitiivista hyödyntämistä. ”Katso ensin vasempaan, sitten oikeaan ja vielä kerran vasempaan” on hyvä nyrkkisääntö, mutta sujuva liikenteessä sukkulointi vaatii lukemattomia muita ad hoc -ratkaisuja. Tulevaisuuden ennakoinnissakin tarvitaan intuitiivista ajattelua, mutta se ei yksinään riitä. Intuitiosta on hyötyä erityisesti luovassa ideoinnissa ja uusien näkökulmien hahmottamisessa. Tulevaisuuden ennakointi edellyttää kuitenkin aina myös asioihin paneutumista, perusteltua punnintaa sekä tunnistettujen vaihtoehtojen huolellista analysointia ja jäsentämistä.

 

Uskottavassa tulevaisuuden ennakoinnissa tarvitaan ajattelun kahden järjestelmän ymmärtämistä ja niiden tasapainoista yhdistämistä. Liikaa intuitiota ja seurauksena on nopeita, mutta luultavasti osaoptimoituja tulkintoja. Vastaavasti sokea luottamus analysoinnin voimaan voi sulkea pois intuitioon liittyvän mahdollisuuden nähdä asioita ”uudessa valossa”.

 

Tarinat puhuttelevat ja mobilisoivat ihmisiä

 

Ennakointi on sitä mielekkäämpää, mitä syvällisemmin ymmärrämme ja hyväksymme, että tulevaisuus ei ole meille langetettu kohtalo, vaan riippuu ratkaisevasti omista valinnoistamme. Banaalia tai ei, tulevaisuus tehdään. Ennakointitieto ei kuitenkaan muutu toiminnaksi itsestään vaan edellyttää panostamista ennakointitiedon argumentaatioon.


Miten on mahdollista argumentoida sellaisen puolesta tai sellaista vastaan, jota ei ole olemassa?


Berkeleyn yliopiston professori George Lakoff tarjoaa yhden varteenotettavan vaihtoehdon. Lakoff puhuu ihmisten toimintaa ohjaavista kehyksistä (frames). Kysymys on eräänlaisesta mielenrakenteista, jotka ohjaavat ihmisten käyttäytymistä ja suhtautumista eteemme tuleviin asioihin. Kehykset eivät ainoastaan auta ymmärtämään ympärillämme olevaa todellisuutta vaan ohjaavat meitä konstruoimaan todellisuutta ja rohkaisevat myös kuvittelemaan jotakin, mitä ei tosiasiallisesti vielä ole olemassa. Kehystämistä voida toteuttaa monin tavoin. Tulevaisuuden ennakointi on melko hyödytöntä, ellei sen tarjoamaa tilannekuvaa kyetä esittämään ihmisille merkityksiä luovalla tavalla. Mitä paremmin ennakointi saadaan kehystettyä ihmisten ymmärtämään muotoon, sitä todennäköisemmin ennakointitieto näkyy myös käytännön valinnoissa.

Ennakointitiedon kehystämisessä ja merkitysten luomisessa ei pidä ylenkatsoa narratiivisia elementtejä, sillä onhan tarinallisuutta hyödyntävä kerronta ollut kivikauden luolaihmisistä lähtien meille ihmisille luonteva tapa viestiä paitsi tapahtuneista asioista myös toiveistamme ja odotuksistamme. Juhana Torkin mukaan jopa siinä määrin, että hän kutsuu Tarinan vallassaan (2014) lajiamme homo narransiksi, kertovaksi ihmiseksi. Myös Sapiens- ja Homo Deus -kirjoistaan tunnetuksi tullut Jerusalemin heprealaisen yliopiston professori Yuval Noah Harari pitää tarinoita arvossaan. Hararille tarina edustaa yhteiskunnallista instituutiota, joiden avulla ihmiset antavat merkityksiä sekä havaitsemilleen että kuvittelemilleen asioille.

 

Tulevaisuuden ennakoinnissa tarinoiden avulla voidaan maalata horisontissa mahdollisesti siintävä ”iso kuva” ja kytkeä se ajassa elävien ihmisten arkeen. Tarinat mobilisoivat ihmisiä toimimaan, sillä niihin voidaan tiivistää informaatiota ymmärrettävään ja verrattain helposti levitettävään muotoon. Hyvä tarina puhuttelee sekä intuitiota että järkeä tavalla, joka saa ihmiset toimimaan halutun tulevaisuuden puolesta.


Kirjoitus on julkaistu Tietoasiantuntija-lehdessä (32:5, 6-7).

 

Innosi-hankkeessa tuotettu ennakoinnin käsikirja on ladattavissa täältä.
Tutustu Innosi-hankkeeseen osoitteessa:
http://innosi.eu/