27.03.2024

Maailma on sana

Samuli Paronen kertoo vuodelta 1974 peräisin olevassa aforismissaan ”miettineensä asiaa viisikymmentä vuotta voin nyt sanoa, että maailma on sana”.

Samuli oli oikeassa: sana ei ole vain järjestyksessä olevia kirjaimia vaan mitä suurimmassa määrin myös keino arvottaa asioita. Usein tietoisesti, joskus tiedostamatta.


Alla kolme poimintaa Helsingin Sanomista 8.6.2019 ja yksi New York Timesistä 5.6.2019.
 

Investointi on aina tulevaisuuteen kohdistuvaa toimintaa, johon liittyy tuottovaatimus. Kaikki menonlisäykset eivät ole investointeja.

Kielen avulla tuotetaan ja ylläpidetään sukupuolirooleja. Suomi on fiksu kieli.


Saatana saa ihmisen syntiseksi.


Ilmastonmuutoksenvastaista taistelua ei kannata leimata ilmastotalkoisiksi, sillä se johtaa ajattelemaan, että kyse olisi vapaaehtoistoiminnasta. Hyödyllisempää olisi katsoa sitä bisneksenä.