01.01.2023

Hyvä, paha yhteiskehittäminen

Yhteiskehittäminen on tiheä käsite (thick concept), sillä se on samanaikaisesti sekä toimintaa kuvaava että sitä arvottava käsite (vrt. van der Weele 2021).

Yhteiskehittämisellä viitataan nimensä mukaisesti toimintaan, jossa kaksi tai useampi toimija osallistuu asiaintilojen parantamiseen. Useimmiten kysymys on julkishallinnon ja kansalaisyhteiskunnan rajapinnassa tapahtuvasta toiminnasta. Yhteiskehittämisen avulla on innovoitu uusia palvelukonsepteja, osallistettu palvelujen käyttäjiä ja vahvistettu kansalaisten toimijuutta. Yhteiskehittämiseen suhtaudutaan julkisessa puheessa korostuneen myönteisesti. Tämä on ymmärrettävää, sillä yhteiskehittämiseen sisältyy oletus siitä, että palvelujen käyttäjät saavat äänensä kuuluviin. Vaikka yhteiskehittämisessä onkin ensisijaisesti kysymys käytännöllisten ongelmien ratkaisemisesta, toiminnalla on myös demokratiaa lujittava ulottuvuutensa. Ratkaisut, joilla on kansalaisten tuki, nauttivat lähtökohtaisesti suurempaa legitimiteettiä kuin ne, jotka on kehitetty hallinnon piirissä enemmän tai vähemmän irti kansalaisten arjesta.

 

Yhteiskehittämisessä palvelun käyttäjät mielletään oman elämänsä parhaiksi asiantuntijoiksi. Olipa kysymys kaupunginosan kehittämisestä, palveluiden saatavuuden parantamisesta tai osallistuvan budjetoinnin toteuttamisesta, kansalaisten kokemustietoa pidetään tärkeänä, sillä ilman sitä vaarana on, että palveluilla ei saada aikaiseksi niillä tavoiteltavaa hyötyä.

 

Yhteiskehittäminen pohjautuu palveluperusteiselle arvonluonnin logiikalle (ks. esim. Vargo & Lusch 2004, Brandsen ym. 2018, Osborne 2020), jonka ytimessä on ajatus siitä, että palvelujen arvo syntyy niitä käytettäessä. Palvelun arvoa ei voida vangita sen ominaisuuksiin, sillä palvelun koettuun arvoon vaikuttavat käyttäjien yksilölliset tilanteet. Se, mikä näyttäytyy yhdelle arvoa luovana ja arkea helpottava palveluna, voi olla toiselle merkityksetöntä. Tarve ymmärtää palveluun kohdistuvia odotuksia ja vaatimuksia on vahva argumentti kokemustiedon puolesta.

 

Vaikka yhteiskehittämiseen suhtaudutaankin yleisesti myönteisesti, kysymys ei kuitenkaan ole ongelmattomasta toiminnasta. Lukuisissa tutkimuksissa on nimittäin osoitettu, että yhteiskehittämiseen olennaisesti sisältyvän kokemustiedon integrointi osaksi palvelujen kehittämistä on helpommin sanottu kuin tehty (ks. esim. Meriluoto 2018). Kokemustiedon hyödyntämisen vaikeuksia voidaan selittää eri tavoin. Yksi mielenkiintoisimmista tulkinnoista on se, että kansalaisten kokemustietoon suhtaudutaan vakavasti silloin, kun sen arvioidaan kohdistuvan vähämerkitykselliseen asiaan. Toisin sanoen kansalaisten osallistumista arvostetaan, kun se ei ’uhkaa’ hallinnon intressiä ja professioiden valtaa. Tilanne on toinen, kun kansalaisten kokemustieto yritetään määritellä puheena olevan asian näkökulmasta relevantiksi. Tällöin voi käydä niin, että hallinnossa toimivat ammattilaiset pyrkivät vähättelemään kansalaisten kokemustiedon hyödyllisyyttä. Vähättely on harvoin näkyvää ja aktiivista, sillä sitä toteutetaan yleisemmin vaikenemalla kiusallisista asioista ja sulkemalla ulos sellaista kokemustietoa, jonka koetaan kyseenalaistavan ammattilaisten asiantuntijuutta (Weiste ym. 2022.)

 

Yhteiskehittämiseen liittyvä potentiaali realisoituu vasta, kun siihen osallistuvat toimijat arvostavat toistensa näkemyksiä. Yhteiskehittämisen ei pitäisi olla argumenttien kamppailua vaan erilaisten tulkintojen yhteensovittamista.
 

Kirjoitus on julkaistu Kunta olemme me -hankkeen julkaisussa.

 

Lähteet


Brandsen, T., Steen, T. & Verchuere, B. (2018). Co-Production and Co-Creation. Engaging Citizens in Public Services. Routledge, London.


Meriluoto, T. (2018). Making experts-by-experience: Governmental ethnography of participatory initiatives in Finnish social welfare organisations. Akateeminen väitöskirja, Jyväskylän yliopisto.


Osborne, S., Nasi, G. & Powell, M. (2020). Beyond co-production: Value creation and public services. Public Administration, 99:641–657.


Van der Weele, S. (2021). Thick concepts in social research: What, why, and how? International Journal of Qualitative Methods, 20: 1–11. https://doi.org/10.1177/16094069211066165


Vargo, S. & Lusch, R. (2004). Evolving to a new dominant logic. Journal of Marketing, 68:1–17.


Weiste, E., Stevanovic, M. & Uusitalo, L-L. (2022). Experiential expertise in the co-development of social and health care services: Self-promotion and self-dismissal as interactional strategies. Sociology of Health & Illness, 44:764–780.