02.01.2021

Kehollinen oppiminen näkyy ja kuuluu

Muistatko vielä, miltä tuntui oppia ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä? Me muistamme! Klassinen esimerkki loputtomista aikuisten ohjeista, neuvoista, faktoista ja fysiikan tosiasioista, jotka lopulta saavuttivat konkreettisen muotonsa toimintana: viisivuotiaan innolla eteenpäin.

Toimintaa painottavassa lähestymistavassa tieto nähdään yksilöön kehollistuneena (embodied) osaamisena. Tieteen moniottelijalta Michael Polanyilta (1966) peräisin olevaa ajatusta on jalostettu monissa yhteyksissä. Tunnetuimpia käsitteen hyödyntäjiä ovat japanilaiset professorit Ikujirō Nonaka ja Hirotaka Takeuchi, joiden teos The Knowledge-Creating Company (1995) tarjoaa lukuisia käytännön esimerkkejä kehollistuneesta tiedosta. Osaamisen siirtäminen mestarilta kisällille ei luonnollisestikaan ole japanilaisten professoreiden keksintö, vaan vuosisatainen perinne, joka on osoittanut voimansa erityisesti käsityöläisten keskuudessa. 80-luvun puolivälissä Matsushita Electric Companyssa käynnistettiin projekti leipäkoneen kehittämiseksi. Lukuisten yritysten jälkeenkään tuotekehitysinsinöörit – puhumattakaan koemaistajista – eivät olleet tyytyväisiä koneen valmistamien leipien makuun. Syy paikantui taikinan vaivaamiseen. Tuotekehittäjät halusivat selvittää, miten huipputason leipurit käsittelevät taikinaa. Kohteeksi valikoitui hotelli, jolla oli maine Osakan parhaana leipäpaikkana. Vuoden harjoittelun jälkeen tuotekehittäjä Ikuko Tanaka oli oppinut ne pieneltä vaikuttavat, mutta kriittisen tärkeät vaiheet taikinan vaivaamisessa, jotka aikaansaivat suussa maistuvat erot lopputuotteessa. Leipäkoneeseen asennettiin komponentteja, jotka mahdollistivat taikinan venyttämisen ja pingottamisen ammattileipurin kädenliikkeitä mukaillen.
 

Ajattelun ylivalta
 

Pedagogit ovat aiheellisesti kiinnittäneet huomiota oppimiskäsitystemme kapeuteen. Liian usein oppiminen on irrotettu ihmisten psykofyysisestä kokonaisuudesta; tiedolla on ”lähettäjä” ja ”vastaanottaja” aivan kuin kyse olisi yksisuuntaisen viestinnän mallin toteuttamisesta arjessa. Länsimaisen kulttuurin ja korkean koulutustason tunnusmerkkeinä meillä on myös taipumus ylikorostaa ajattelun merkitystä. Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen toteaakin (LS24.fi 16.8.2020), että ajattelu vaatii paljon kaistaa ja huomiota. Jaettu ihmisyys taas on esimerkiksi tuntemista, lumoutumista ja ihmettelyä. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa on nostettu esiin kokonaisvaltaisen kehollisen oppimisen merkitys.
Sitä tukevat kokemusten sanallistaminen ja jakaminen muiden kanssa sekä niiden monitasoinen tulkinta, yhteinen luova toiminta ryhmässä. Kehollinen oppiminen näkyy ja kuuluu: se synnyttää ääntä ja liikettä. Takavuosina eräässä tietojohtamisen teemapäivässä osallistujat saivat kuulla, että unohdamme 97 % kuulemastamme kolmen tunnin sisällä. Luku oli niin suuri, ettei ole päässyt unohtumaan. Tyypillisessä luokkahuonetilanteessa opettaja on äänessä ja oppijat hiljaa paikallaan, kuuntelemassa ja myöhemmin replikoimassa kuulemaansa koe- tai tenttipaperiin. Organisaatioissa ovat erikseen ihmiset, jotka analysoivat informaatiota ja raportoivat toimenpidesuositukset päätöksentekijöille, jotka ”jalkauttavat” tulokset koko organisaatioon.
 

Havaitsetko tietokäsityksissä tiettyjä yhtäläisyyksiä? Jos todella haluamme tehdä tiedosta toimintaa, katseet on suunnattava keholliseen tietoon, ei yksinomaan tapoihin välittää informaatiota.
 

Koettua kohti - myös digimaailmassa
 

Oman lisämausteensa keholliseen oppimiseen tuonee pandemia-aika, joka rajoittaa mahdollisuuksia kokoontua jaettuun fyysiseen tilaan. Verkossa on otettu mittavia digiloikkia, mutta olemme edelleen sidoksissa erillisiin laitteisiin, joissa likimain ainoat kehollisesti koettavat elementit ovat päänsärky ja ryhdin heikkeneminen. Päällepuettava teknologia voisi tulevaisuudessa tulla hätiin. Se mahdollistaa asioiden kokemisen, sen sijaan että ”vain” katsotaan, kuunnellaan tai luetaan laitteen ääreen jähmettyneenä. Kenties voimme 2040-luvulla muistella Covid-19 -aikakauden fyysisiä tuntemuksia – esimerkiksi lataamalla kulttuuriperintöaineistojen tietopankista lyhyen aistisimulaation jumiutuneesta niskasta. Osaamisen siirtäminen voi olla vaikeaa, mutta sitä helpottaa, että opetettava toiminta on aistein havaittavissa ja osaamiselle on asetettavissa kriteerit. Kehollinen tieto on tärkeää myös työssä, jonka lopputuloksena ei synny käsinkosketeltavaa tai silmin havaittavaa. Pelisilmää tarvitsevat niin myyjät, viranhaltijat kuin tieteentekijät. Kokenut tutkija saattaa olla sinut systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja etnografisen tutkimuksen kanssa, mutta huomaa menetelmiä opettaessaan, että todellisuuden sotkuisuuden edessä parhaatkin prosessikuvaukset kalpenevat.

 

Kirjoitus on laadittu yhdessä Miia Kososen kanssa ja se on julkaistu Tietoasiantuntijassa (35:5, 18-19).


Lähteet

Heinonen, Olli-Pekka: Ajatella! Länsi-Suomi 16.8.2020.
Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa. 6.4: Kehollinen oppiminen. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 58.
Nonaka, I. & Takeuchi, H. 1995. The Knowledge-Creating Company – How Japanese Companies Create the Dynamics of Innovation. Oxford University Press.
Polanyi, M. 1966. The Tacit Dimension. University of Chicago.