Talouden näkymätön jarru on korviemme välissä
Viimeaikaisessa talouskeskustelussa on puhuttu Suomen taloutta riivaavasta näkymättömästä jarrusta. Jarrun toimintaperiaatetta on etsitty koirien ja kissojen kanssa. Joulukuussa 2025 Talouselämän haastattelussa joukko talousasiantuntijoita kertoi näkemyksensä: kyse on yleisestä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä, yritysten kokemasta epävarmuudesta ja kuluttajien luottamuksen puutteesta. Osa talousasiantuntijoista paikansi syyn hallituksen leikkauspolitiikkaan, osa taas liian tiheäksi kudotun tukiverkon tuottamaan passiivisuuteen.
Asiantuntijoiden näkemyksistä voi päätellä, että jarru toimii systeemisesti. Hidas tuottavuuskasvu vähentää investointihalukkuutta, heikko investointitahti on tulppana teknologian ja osaamisen leviämiselle, mikä puolestaan heikentää pitkän aikavälin kasvunäkymiä. Samalla institutionaaliset rakenteet ja käytännöt – sääntely, työmarkkinat, koulutusjärjestelmä ja julkisen sektorin ohjaus – vakauttavat olemassa olevaa, mutta eivät kannusta uudistumiseen.
Kansainväliset arviot ovat toistuvasti tunnistaneet tämän kaltaisen itseään vahvistavan hitauden Suomen keskeiseksi haasteeksi (OECD 2025; IMF 2025). Myös kotimainen tutkimus korostaa, että ongelma ei ole resurssien tai osaamisen puute, vaan niiden heikko muuntuminen tuottavuudeksi ja kasvuksi (ETLA 2025). Kehityksen seurauksena Suomen talous on jäänyt jälkeen keskeisistä verrokkimaistaan ja esimerkiksi työn tuottavuus ei ole toipunut vuoden 2007 finanssikriisin jälkeisestä notkahduksesta, vaan on käytännössä pysähtynyt (Pohjola 2025).
Talouden jarru ei ole kuitenkaan vain suomalaisen yhteiskunnan ongelma. Esimerkiksi The Economist (16.1.2026) muistuttaa, että laajalle levinnyt talouspessimismi on muodostumassa globaaliksi kasvun hidasteeksi, sillä synkät odotukset vähentävät investointeja, lisäävät varovaisuutta ja tekevät muuten järkevien talouspoliittisten toimien vaikutuksista aiempaa heikompia. Epävarmuutta kärjistää tekoälyn nopea ja hallitsematon leviäminen, joka hämärtää talouden pelisääntöjä, horjuttaa odotuksia ja lisää varovaisuutta niin ihmisten kuin yritystenkin päätöksissä. Kun epäluottamus tulevaisuuteen juurtuu, se alkaa toimia itseään vahvistavana mekanismina, joka jarruttaa kasvua riippumatta talouden perustekijöistä. Talouden jarru on pitkälti korviemme välissä. Maailman onnellisemmaksi kansaksi ajattelemme yllättävän pessimistisesti.
Talouden näkymätön jarru konkretisoituu erityisesti nuorille työmarkkinoille siirtymisen kynnyksellä. Vaikka koulutusputki toimii kohtuullisen tehokkaasti, siirtymä työelämään on monin paikoin tukossa. Ensimmäistä työpaikkaa haetaan ympäristössä, jossa vaaditaan valmiiksi kokemusta, sitoutumista ja joustavuutta, mutta tarjolla on epävarmuutta ja määräaikaisuutta – ja valitettavan usein ei edes pätkätyötäkään. Nuorten asemaa heikentää entisestään se, että tekoälyn nopea läpimurto muuttaa työn ja osaamisen vaatimuksia ennakoimattomasti. Kun työuran alku viivästyy tai pirstoutuu, seuraukset eivät jää yksilötasolle, sillä menetetty oppiminen ja heikompi kiinnittyminen työmarkkinoihin kasaantuvat hitaasti, mutta varmasti koko talouden taakaksi. Ongelmat eivät rajaudu talouteen vaan ne näkyvät muun muassa mielenterveyshaasteina ja lykkääntyneinä perheenperustamispäätöksinä.
Nuorten näkökulmasta talouden jarru tuntuukin yhä useammin käsijarrulta, joka on jäänyt päälle juuri työuran alussa. Nuorten on entistä vaikeampaa hahmottaa, mitkä valinnat johtavat kiinnittymiseen työelämään ja mitkä osoittautuvat harhapoluiksi. Aiemmin itsestään selvinä pidetyt asiat, kuten koulutus, työkokemus ja osaamisen kehittäminen eivät enää näytä muodostavan turvallista tulevaisuutta. Tämä tekee pahimmillaan elämästä näköalatonta: riskejä vältetään, sitoutumista lykätään ja mahdollisuuksiin suhtaudutaan epäillen. Kuinka jarru muutetaan kaasuksi tai fysiikan termein inertia kiihtyväksi liikkeeksi?
Newtonin ensimmäisen lain eli inertialain mukaan kappale jatkaa tasaista suoraviivaista liikettä vakionopeudella tai pysyy levossa, jos siihen ei vaikuta ulkoisia voimia. Nyt ulkoisia muutosvoimia on tarjolla enemmän kuin olisi tarpeen. Käynnissä olevaa kriisiä ei kuitenkaan tule hukata, sillä parhaimmillaan se voi auttaa muuttamaan yhteiskunnan jähmettyneitä instituutioita ja antamaan tilaa uuden sukupolven tuoreille avauksille. Nämä tuskin kumpuavat Raatteentien motista, tammikuun kihlauksesta tai kehitysalueiden kantokykyluokituksista vaan ennemminkin pandemia-aikana osoitetusta joustavuudesta, digitaalisten innovaatioiden oivaltavasta soveltamisesta, mutkattomasta kansainvälisyydestä ja kulttuurisesta ennakkoluulottomuudesta sekä planetaarisesta tietoisuudesta, joka kytkee talouden, hyvinvoinnin ja kestävyyden samaan systeemiseen kokonaisuuteen.
Kirjoitus on laadittu yhdessä Petri Uusikylän kanssa ja se on julkaistu AMI-säätiön blogissa 23.2.2026.
