Tieto hyvä, sanktio parempi, moraali paras
Käyttäytymisen muuttaminen on vaikeaa – se on sitä, kun haluamme muuttaa omaa käyttäytymistämme, mutta muuttuu kertaluokkaa vaikeammaksi, jos yritämme muuttaa kanssaihmistemme käyttäytymistä. Tutkimus toisensa perään nimittäin osoittaa, että teemme asioita, jotka eivät ole hyväksi itsellemme tai toisillemme.
Esimerkiksi useimmat tupakoitsijoista tietävät, että tupakointi vie monet heistä ennenaikaisesti hautaan. Alkoholin suurkuluttajatkaan tuskin ovat tietämättömiä viinan vaaroista. Vaikka tupakoinnissa ja viinan juomisessa onkin kysymys fyysisestä riippuvuudesta, molemmat esimerkit myös osoittavat, että matka tietämisestä tekemiseen on kaikkea muuta kuin suoraviivainen.
Siinä missä tupakointi ja viinan juominen näkyvät ensisijaisesti yksilöiden ja heidän lähipiirinsä arjessa, ihmisten rokotekäyttäytymisellä on välitöntä yhteiskunnallista vaikutusta. Esimerkiksi polion ja tuhkarokon päihittäminen edellytti merkittävää rokotekattavuutta. Eri taudeilla on omanlaisensa kehityshistoriansa ja erityispiirteensä, mutta ei ole mitään syytä epäillä tutkijoiden arvioita siitä, että myös maailmaa jo kolmatta vuotta vankinaan pitävän koronapandemian voittaminen onnistuu vain laajamittaisen rokottamisen kautta.
Ihmisten rokotekäyttäytymisestä löytyy tutkimuskirjallisuutta hyllykilometreittäin. Rokotevastaisuuden taustalla on monenlaisia motivaatiotekijöitä ja sosiokulttuurisia syitä (esim. MacDonald 2015). Koronarokotevastaistenkaan leimaaminen ’idiooteiksi’ tuskin auttaa. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että tieto rokotteiden tehosta, eivätkä aina edes omakohtaiset kokemuksetkaan rokotteilla ehkäistävissä olevien tautien sairastamisesta riitä muuttamaan mielipiteitä rokotteista (Worsham et al. 2021). Kun tunne on riittävän vahva, informaation tarjoaminen muistuttaa narulla työntämistä.
Informaation lisäämisen sijaan tehokkaampaa näyttäisikin olevan ihmisten käyttäytymiseen vaikuttaminen kannustimien avulla. Lokakuussa 2021 Suomessa naureskeltiin Kainuun sotelle, joka houkutteli ihmisiä rokottautumaan ämpäreitä jakamalla. Joidenkin silmissä absurdilta vaikuttava tempaus on kuitenkin esimerkiksi tämän tutkimuksen valossa järkevää toimintaa. Ämpäreiden jakaminen on esimerkki positiivisesta kannustimesta: saat jotakin, kun teet, mitä sinulta pyydetään.
Positiivisten insentiivien hyödyntämisen tehoa ei kuitenkaan pidä yliarvioida. Esimerkit maailmalta kertovat, että melko pieni osa rokotevastaisusta on lopulta ’lahjottavissa’ ämpäreillä. Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että sitkeässä elävää rokotevastaisuutta murretaan ’negatiivisilla’ kannustimilla. Esimerkiksi koronapassin teho perustuu siihen, että rokottamattomilta (vaihtoehtoisesti koronan sairastaneilta tai negatiivisen koronatestin tehneiltä) evätään pääsy johonkin. Koronapassi auttoikin yhteiskuntien aukipitämisessä, mutta nopeasti leviävän omikronmuunnoksen kohdalla tarvitaan astetta tiukempia sanktioita. Maailmalla jo monet yritykset ovat ilmoittaneet, että rokottamattomilla ei ole työpaikoille asiaa. Osa yrityksistä pakottaa rokottamattomat etätöihin, mutta esimerkiksi Intel ilmoitti, että se lopettaa tammikuusta 2022 lähtien palkanmaksun rokottamattomille.
Pandemian neljäs aalto on lisännyt keskustelua koronarokotteiden säätämisestä pakolliseksi. Pandemian etenemistä ja etenkin vakavia sairastumisia tehokkaasti estävän keinon käyttöönotto ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Erityisen hankalalta se näyttää meillä Suomessa, jossa korostetaan säädösten perustuslainmukaisuuden ennakkovalvontaa. Janne Salmisen ja Klaus Nyblinin (HS 27.12.21) mukaan "koronarokotuksen pakolliseksi säätäminen olisi järeä päätös" ja siksi "velvollisuuden asettaminen punnittaisiin lääketieteellisellä, epidemiologisella ja oikeudellisella kokonaistarkastelulla". Akuutissakin tilanteessa on hyvä katsoa kulman taakse.
Lainsäädännön avulla arvioidaan oikeushenkilöiden toimien lainmukaisuutta. Usein lainsäädäntö onnistuu myös erottamaan oikean väärästä ja hyvän pahasta. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta tarvitaan kuitenkin paljon muutakin, kuten esimerkiksi tekojemme eettis-moraalista puntarointia. Utilitaristien suuriin nimiin lukeutuvan John Stuart Millin esittämän vahinkoperiaatteen mukaan ”ihmiset ovat suvereeneja vain niissä asioissa, jotka liikuttavat vain heitä itseään ja joista ei ole vaaraa muille”. Jokainen rokotteesta kieltäytyvä – ja varsinkin rokotteiden turvallisuudesta disinformaatiota jakava – voikin kysyä itseltään oman toimintansa moraalista perustaa. Yksilön vapaudella ja itsemääräämisoikeudella on arvonsa, mutta toiminta muuttuu arvottomaksi, kun sen hintana on kanssaihmisten vapaus ja terveys.
