01.07.2020

Tuplasti taitoa, triplasti arvoa

”Se oli sitten siinä”. Jokainen urheilija kohtaa hetken, jolloin joutuu myöntämään, että urheilu-ura saa väistyä muun elämän tieltä. Loukkaantumiset, motivaatio-ongelmat sekä fyysisten ja psyykkisten ominaisuuksien asettamat rajat tekevät monen lahjakkaankin urheilijan urasta melko lyhyen. Monilla ura päättyy yllättävästi ja suunnittelemattomasti. Suosituissa lajeissa menestyneillä on harvoin taloudellista hätää. Jokaista miljonääriä kohden on kuitenkin lukematon määrä urheilijoita, jotka ovat panostaneet uraansa täysillä, mutta ilman merkittävää taloudellista hyötyä. Urheilija voi menettää silmänräpäyksessä kaiken sen, minkä varaan on tulevaisuutensa rakentanut ja kaiken sen, mitä on pitänyt tärkeänä. Yhtäkkinen pudotus tyhjän päälle voi olla monella tapaa kohtalokas myös heille, joiden tileiltä löytyy nollien edestä muitakin numeroita. Näin on, sillä maailman tärkein turha asia, urheilu, voi myös unohtaa omansa. Vaarana on, että täysipainoinen panostaminen urheiluun muodostuu urheilu-uran jälkeen yksilölle rasitteeksi. Ei ole harvinaista, että intensiivisen ja ohjatun urheilu-uran jälkeen monilla urheilijoilla on elämänhallinnallisia ongelmia. Pahimmillaan urheilussa aktiivisesta ja kaikkensa antaneesta yksilöstä tulee yhteiskunnallinen väliinputoaja, joka ei löydä itselleen mielekästä paikkaa työ- ja muussa elämässä. Näin ei onneksi tarvitse olla.

Urheilijat ovat urallaan kerryttäneet osaamista, jota arvostetaan muuallakin kuin kilpakentillä. Urheilijoita on moneen lähtöön siinä missä ihmisiä ylipäätään, joten yleispätevää osaamispankkia on mahdotonta rakentaa. Selvää kuitenkin on, että urheilija joutuu menestyksensä eteen kehittämään myös muita kuin fyysisiä ominaisuuksiaan. Tavoitteellisuus, suunnitelmallisuus, järjestelmällisyys, riskinotto, ryhmässä toimiminen ja esiintymistaidot ovat esimerkkejä urheilussa vaadittavista ja urheilun jalostamista taidoista, joista on hyötyä urheilun ulkopuolellakin.
 

Tukea kaksoistaipaleelle
 

Urheilussa menestyminen edellyttää urheilu-uraa tavoittelevilta nuorilta valintoja urheilun puolesta. Urheilu-uran, opiskelun ja työelämän yhteensovittamisen haasteet on tunnistettu kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Urheilijan kaksoisuralla (dual career) tarkoitetaan pyrkimystä siihen, urheilija pystyy yhdistämään tasapainoisesti arjessaan tavoitteellisen urheilun sekä opiskelu- tai muun työuransa. Suomen Olympiakomitea puhuu kaksoisurasta kolmessa merkityksessä: urheilu ensimmäisenä ammattina, urheilun ja opiskelun yhdistäminen sekä urheilun ja muun työn yhdistäminen. Olympiakomitean mukaan suomalaiseen urheiluun kuuluu vahvasti pyrkimys siihen, että urheilija pystyy tasapainoisesti yhdistämään urheilu- sekä opiskelu- tai työuransa. Tätä mahdollisuutta ryhdytään tukemaan jo yläkouluvaiheessa, jatkuen aina urheilu-uran jälkeiseen urasiirtymään.
 

Urheilijan polku vie urheilijan usein urheilu- tai liikuntayläasteen kautta urheilulukioon ja sieltä mahdollisesti Puolustusvoimien urheilukouluun. Toisella ja korkea-asteella opiskelevien nuorten urheilijoiden tukena ovat 19 urheiluakatemiaa ja 9 valmennuskeskusta. Vuonna 2019 urheiluakatemia- ja valmennuskeskustoiminnan piirissä oli noin 6200 toisen asteen ja 1500 korkea-asteen opiskelijaa. Tutkinnon jälkeen monet käyvät töissä, kun taas toiset keskittyvät ainoastaan urheiluun. Urheilijoiden tukena toimivat myös eri lajien pelaajayhdistykset, joista esimerkiksi jalkapallon pelaajayhdistys ja jääkiekon pelaajayhdistys tarjoavat apua ja ohjausta lajiensa urheilijoille.
 

Urheilu-uran aikana kannattaa opiskella. Esimerkiksi yhdysvaltalainen professori David Lavallee on tutkinut kahdenkymmenen vuoden ajan urheilijoiden työllistymistä ja työssä suoriutumista urheilu-uran jälkeen. Lavallee on osoittanut, että opiskeluista on kiistatta hyötyä, kun urheilija siirtyy työelämään. Lavalleen mukaan kaiken lisäksi ne urheilijat, jotka valmistautuivat huippu-urheilun jälkeiseen aikaan esimerkiksi opiskelemalla, tekivät myös parempia urheilusuorituksia.
 

Kaksoisura ei ole suomalaisen urheilun erityispiirre, vaan myös muualla urheilijoiden osaamisesta ja sen kehittämisestä ollaan kiinnostuneita. Yksi kokonaisvaltaisimmista nuorten urheilijoiden tukiohjelmista lienee kanadalaisten Game Plan. Terveysvalistusta, elämänhallinnan taitoja, koulutuspalveluja ja uraohjausta systemaattisesti yhdistävässä Game Planissa on otettu tosissaan urheilu-uranaikaisten ja sen jälkeisten urasiirtymien haasteet. Parhaiten sen merkitystä avaavat urheilijat itse.
 

Kansallisista ja kansainvälisistä selvityksistä ja tutkimuksista piirtyy kuitenkin kuva, että vaikka urheilijoiden urasiirtymät on otettu vakavasti ja niiden helpottamiseksi on tehty hyvää työtä, systeemisyyden puute on noussut monien hyvien aikeiden toteuttamisen esteeksi. Esimerkiksi Euroopan unionin asiantuntijaryhmä (2013) peräänkuuluttaa raportissaan tiivistä poikkisektoriaalista yhteistyötä urheiluorganisaatioiden, eriasteisten oppilaitosten, elinkeinoelämän ja sosiaali- ja terveyssektorin välille. Raportissa tunnustetaan, että malleja voi olla monenlaisia, mutta raportin 36 suositusta yhdistää se, että niissä kaikissa on kysymys urasiirtymiä tukevien horisontaalisten (urheilu, koulutus, työelämä) ja vertikaalisten (kansainvälinen, kansallinen, alueellinen, paikallinen) ratkaisujen yhteispelistä.
 

Seurojen kultakimpaleet


Myös urheiluseurat ovat yhä valmiimpia ja valveutuneimpia tarjoamaan urheilijoille vaihtoehtoja kilpakenttien ulkopuolella. Urheiluseurojen ammattimaistumisen ja päätoimisten toimihenkilöiden lisääntymisen myötä seuroilla on yhä enemmän osaamista ja ymmärrystä siitä, miten urheilijan kaksoisuraa voidaan seuroissa hyödyntää. Esimerkiksi monet joukkueurheiluseurat ovat järjestäneet pelaajilleen ammattimaisen toimintaympäristön, jossa pelaajat toimivat muun muassa iltapäiväkerhojen ohjaajina ja varainhankinnassa. Avainasemassa on urheilijan itsensä osallistaminen toiminnan suunnitteluun. Parhaimmillaan urheilijan kaksoisura tarjoaa mahdollisuuden win-win-win-tilanteeseen: i) seura saa urheilijan työpanoksen kautta itselleen lisäresursseja, mikä mahdollistaa ii) paremmat harjoittelu- ja kilpailuolosuhteet urheilijoille sekä iii) tarjoaa urheilijoille mielekkään ympäristön kehittää osaamistaan tavalla, joka hyödyttää heitä uran jälkeisessä työllistymisessä.
 

Urheilijan kaksoisuraa voidaan tukea myös seurojen, opiskelijoiden ja oppilaitosten yhteistyönä. Seurat hyödyntävät vaihtelevissa määrin opiskelijoiden osaamista ja opintojen luomia tarpeita kehittämisprojektien ja opinnäytetöiden muodossa. Seurat teetättävät muun muassa jäsentutkimuksia, kyselyitä ja viestintäsuunnitelmia. Rahan sijaan opiskelijat saavat palkakseen opintopisteitä ilman, että urheilu-ura merkittävällä tavalla kärsii. Myös yhteistyö seuran, urheilijan ja oppilaitoksen välillä avaa mahdollisuuden win-win-win-tilanteeseen: i) seura saa toteutettua toimintansa kannalta tarpeellisia asioita ilman taloudellisia sitoumuksia, ii) urheilija voi kasvattaa osaamistaan ja edistää opintojaan ja iii) oppilaitoksille avautuu uusia mahdollisuuksia toteuttaa yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan.
 

Satakymmenenprosenttia
 

On urheilu-ura sitten menestyksekäs tai ei, ja ansaitsee sillä itselleen taloudellisesti turvalliset eläkepäivät tai ei, on se kuitenkin vain yksi ja onnistuessaankin varsin lyhyt osa elämää. Urheilijat ovat fiksua väkeä ja liikkuvat silmät ja korvat avoinna, muodostavat verkostoja, viestivät ja markkinoivat itseään ja omaa osaamistaan. Päämäärätietoiset ja tavoitteelliset urheilijat tietävät, mitä se tarkoittaa, kun jotakin tehdään satakymmenenprosenttisesti. Kokemus, jota arvostetaan muuallakin kuin lähtöviivalla, vihreällä veralla, parketilla tai tatamilla.


Urheilija on sisäistänyt, että työ uudellakaan uralla ei tarkoita heti kulmahuonetta, vaan tie vie sinne (tai missä tavoitteet ikinä ovatkaan) vain työnteon ja oma osaamisen ja ammattitaidon kehittymisen kautta. Mitä paremmin tähän pystyy urheilu-uran aikana valmistautumaan, sitä todennäköisemmin tavoitteet muuttuvat todellisuudeksi. Suomen Olympiakomitean kaksoisura-asiantuntija Juha Dahlström kuvaa prosessia osuvasti: ”Uskon, että huipulle päässeet urheilijat kykenevät tietämään, mitä se työnteko on. Eivät he ole junnuvaiheesta aikuiseksi ilman työtä saavuttaneet sitä asemaansa. Jos he haluavat saavuttaa saman tason kuin urheilijana, ovat he valmiita tekemään sen työn.” (YLE 24.12.2019.) Dahlström myös toivoo, että urheilua ammattina arvostettaisiin suomalaisessa yhteiskunnassa enemmän. Dahlström näkee, että mikäli nuoret tiedostaisivat nykyistä paremmin sen, mitä paremmin urheilu-uralta saatavaa oppia kykenee sanoittamaan työelämän kielelle, sitä arvostetummaksi urheilukokemukset myös muuttuisivat.
 

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen vuonna 2018 tekemän tutkimuksen mukaan valmistautuminen uran jälkeiseen elämään lisää urheilijoiden myöhempää tyytyväisyyttä elämään. Tutkittavina olivat jääkiekkoilijat, mutta havainto siitä, että tyytyväisyys kasvoi sitä enemmän, mitä paremmin urheilijat olivat valmistautuneita uran jälkeiseen elämään, kuvannee myös tilannetta muiden lajien edustajien keskuudessa. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta ei ole sitä, sillä kukapa meistä ei olisi elämänsä ja uransa – teki tai tekee sitten mitä tahansa – aikana miettinyt tulevaa ja siihen valmistautumista, mutta emme silti ole syystä tai toisesta pystyneet muuttamaan suunnitelmiamme todellisuudeksi.
 

Kirjoitus on laadittu yhdessä Kim Ekroosin ja Jaakko Haltian kanssa ja sen on julkaistu 28.2.2020 Arvoa urheilusta -blogissa.