Vaikuttava kestävyysmurros tapahtuu samanaikaisesti usealla eri toiminnan tasolla
Kestävyysmurros edellyttää ainakin taloudellisten, teknologisten, sosiaalisten ja oikeudellisten näkökulmien yhteensovittamista ekologisesti kestävällä tavalla. Tiedeyhteisön laajasti jakama ja tolkun ihmisten hyväksymä näkemys on osoittautunut hankalasti toteutettavaksi. Tämä on ymmärrettävää, sillä näkökulmat perustuvat erilaisiin intresseihin, joita ei ole helppoa sovittaa yhteen ilman kipeitä kompromisseja. Se, mikä sopii yksille, on myrkkyä toisille.
Vaikka uutiset ilmastonmuutoksen ja luontokadon etenemisestä ovat kiistatta huolestuttavia, ihmiskunta ei välttämättä ole tuhoon tuomittu. Optimistinen tulkinta edellyttää kuitenkin huomion kiinnittämistä maailman keskilämpötilan nousemisen tarkkailemisen ohella hitaasti, mutta mahdollisesti – ja toivottavasti – kiihtyvällä vauhdilla etenevään kehitykseen.
Kyse ei ole yksittäisistä toimenpiteistä, vaan kehityksestä, jossa eri toimijat ja intressit kohtaavat vaikuttaen toisiinsa odottamattomin tavoin. Kehitys on luonteeltaan epälineaarista ja emergenttiä. Toisin sanoen pienet muutokset voivat kasautua, synnyttää uusia käytäntöjä ja johtaa myös yllättäviin käännekohtiin. Näitä käännekohtia voidaan kutsua keikahduspisteiksi (tipping point). Yleensä keikahduspisteistä puhutaan ilmastonmuutoksen yhteydessä varoittavassa sävyssä. Esimerkiksi jäätiköiden sulaminen voi käynnistää prosesseja, joita ei voi enää pysäyttää.
Exeterin yliopiston ilmastonmuutoksen professori Tim Lenton muistuttaa kuitenkin (Helsingin Sanomat, 21.9.25), että keikahduspisteet voivat olla myös myönteisiä. Niitä löytyy kehityskuluista, joissa päästöjen kasvu taittuu yllättävän nopeasti laskuun. Esimerkiksi Britanniassa hiilen osuus energiantuotannosta on romahtanut muutamassa vuodessa kolmanneksesta kahteen prosenttiin, Tanska tuottaa jo puolet sähköstään tuulella ja Norjassa lähes kaikki uudet autot kulkevat sähköllä. Suomessakin autokannan sähköistyminen etenee ennakoitua nopeammin. Näitä muutoksia yhdistää se, että ne sysättiin liikkeelle valtion tukitoimien avulla, minkä jälkeen ne ovat alkaneet ruokkia itse itseään.
Keikahduspisteiden ohella voidaan puhua myös Donella Meadowsin tapaan vipuvarsista (leverage point). Rooman klubin Kasvun rajat -raportin kirjoittajaporukkaan kuulunut Meadows viittasi niillä kehityksen kohtiin, joissa itsessään melko pieni muutos voi käynnistää laajan ja nopean muutoksen. Vipuvarret ulottuvat teknologisista ratkaisuista syvään juurtuneisiin arvoihin ja uskomuksiin. Kun vipuvarsi löytyy, muutos voi edetä ennakoitua nopeammin. Keikahduspisteet ja vipuvarret kuvaavat samaa ilmiötä eri näkökulmista, sillä ne osoittavat, että kehitys voi tapahtua äkillisinä harppauksina. Tällaiset käänteet voivat olla yhtä hyvin sekä toivoa luovia että sitä horjuttavia.
Kestävyysmurroksen dynamiikka hahmottuu, kun sitä lähestyy eri tasoilla samanaikaisesti tapahtuvana toimintana. Makrotasolla kyse on yhteiskunnallisista rakenteista ja instituutioista sekä yhteiskunnassa omaksutuista arvoista ja uskomuksista. Nämä muodostavat yhdessä niin sanotun attraktorimaiseman, joka kuvaa sitä, miten yhteiskunnalliset muutokset hakeutuvat tiettyihin uomiin. Esimerkiksi fossiilisiin polttoaineisiin nojaava energiatalous voidaan jäsentää attraktorimaisemaksi, joka on hidastanut siirtymää uusiin energiamuotoihin. Rakennettu infrastruktuuri, lainsäädäntö ja talouden rakenteet ovat tehneet siitä vaikeasti horjutettavan. Maiseman muodot eivät kuitenkaan ole pysyviä, sillä ne muokkautuvat poliittisilla päätöksillä, teknologisilla innovaatioilla ja kulttuurisilla muutoksilla. Kun kriittinen kynnys ylittyy, maisema voi uudistua nopeastikin. Tästä hyvänä esimerkkinä se, että Kiinan hiilidioksidipäästöt ovat kääntyneet laskuun ja uusiutuvasta energiasta on tullut maassa jo hiiltä edullisempaa. Jos Kiina saavuttaa keikahduspisteen, voidaan odottaa, että myös maailmanlaajuiset päästöt alkavat vihdoin kääntyä laskusuuntaan.
Mesotasolla huomio kohdistuu siihen, miten organisaatiot kykenevät sovittamaan yhteen ristiriitaisia toimintalogiikoita. Taloudellisen kasvun tavoittelu ja ekologisesti kestävä toiminta kulkevat usein eri suuntiin, mikä synnyttää väistämättä jännitteitä. Yhteensovittaminen ei kuitenkaan ole mahdotonta, jos toimijat onnistuvat luomaan adaptiivisia tiloja – kokeilu- ja kehittämisympäristöjä, joissa erilaiset logiikat voivat olla samanaikaisesti läsnä ja muotoutua vuorovaikutuksessa. Tällaiset tilat avaavat mahdollisuuksia kokonaan uusille toimintalogiikoille, kuten vaikkapa uudistavalle maataloudelle, joka muuttaa maankäyttöä niin, että se ei vain vähennä ympäristöhaittoja, vaan vahvistaa maaperän elinvoimaa, lisää biodiversiteettiä ja sitoo hiiltä. Uudistuva maatalous haastaa vakiintuneita toimintamalleja ja osoittaa, että taloudelliset ja ekologiset tavoitteet voidaan sovittaa yhteen.
Mikrotasolla kestävyysmurros konkretisoituu ihmisten ja yhteisöjen arjessa. Vaikka vuosikymmenten saatossa muodostuneet kehityspolut vaikeuttavatkin yksilöiden mahdollisuuksia toimia toisin, aloitteellisuus ja joukkovoiman hyödyntäminen on silti mahdollista. Kollektiivista toimijuutta syntyy, kun ihmiset kokevat, että heidän valinnoillaan on merkitystä. Tästä on kyse esimerkiksi tilanteissa, joissa tietyn alueen asukkaat perustavat osuuskuntia tuottamaan omaa uusiutuvaa energiaa. Energiayhteisö voi jakaa tuotetun energian keskenään, myydä ylijäämää verkkoon ja samalla pienentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista. Samalla energiayhteisöt luovat uusia yhteistyön ja omistajuuden muotoja. Jos energiayhteisöt yleistyvät, ne voivat muuttaa koko energia-alan toimintalogiikkaa ja toimia esimerkkinä siitä, miten kestävyysmurrosta voidaan edistää ruohonjuuritasolla. Niiden merkitys ei kuitenkaan rajaudu vain siihen, mitä ne konkreettisesti tuottavat, vaan yhtä olennaista on se, että ne avaavat vaihtoehtoisia näkymiä. Vaatimattomilta vaikuttavat teot voivat ajan mittaan horjuttaa fossiilienergiaan perustuvaa attraktorimaisemaa ja luoda tilaa kestävämmälle tulevaisuudelle.
Kestävyysmurroksessa yhteiskunnalliset rakenteet, organisaatioiden toimintatavat ja ihmisten arjen ratkaisut kietoutuvat toisiinsa. Rakenteelliset muutokset avaavat liikkumatilaa uusille käytännöille, joita organisaatiot voivat vahvistaa luomalla tilaa kokeiluille ja oppimiselle, samalla kun yksilöt ja yhteisöt tekevät muutosta näkyväksi omilla valinnoillaan. Tasojen välinen vuorovaikutus voi synnyttää hetkiä, joissa pienet teot voivat saada kokoaan suuremman merkityksen.
Kirjoitus on julkaistu Relief-hankkeen blogissa 30.9.2025.
