15.11.2022

Viisautta on tietää, mitä ei kannata tietää

Informaatiota on enemmän kuin koskaan. Ihmisten sosiaalisen median alustoilla jakamat päivitykset, hallinnon tilaamat raportit ja selvitykset sekä akateemisen yhteisön tuottama tutkimustieto ovat muodostaneet hankalasti navigoitavan informaatioympäristön. Moni meistä kärsii infoähkystä, jonka yhtenä ilmenemismuotona on tietoisuus siitä, että tarjolla oleva informaatio ylittää kognitiivisen kapasiteettimme

Infoähkyn tuottamaa tuskaa voi lievittää muistamalla, että kaikki saatavilla oleva informaatio ei ole yhtä arvokasta ja hyödyllistä. Nobelisti ja runoilija T.S. Eliotin (1888–1965) aikanaan esittämä kysymys ”missä on se tieto, jonka olemme hukanneet informaatioon” on mitä ajannohtaisin. Relevantin ja merkityksellisen tiedon erottaminen epäolennaisesta informaatiosta on yhä kriittisempää — sekä työelämässä että vapaa-ajalla.


Some-alustojen algoritmit ovat taitavia herättämään huomiomme. Ne tuuppaavat jatkuvalla syötöllä eteemme sisältöjä, joiden ne olettavat kiinnostavan meitä. Ne ruokkivat uteliaisuuttamme, mutta tuottavat myös kielteisiä tunteita lievästä mielensäpahoittamisesta puhtaaseen raivoon ja vihaan. Mitä voimakkaampi tunnereaktio, sitä todennäköisemmin olemme koukussa.


Erityisesti digitaalisessa maailmassa tarvitsemme rohkeutta torjua meille tarjolla olevaa, mutta totuusarvoltaan kyseenalaista ja virheellistä informaatiota. Tutkijat puhuvat kriittisen huomiottajättämisen (critical ignoring) taidon puolesta (Kozyreva ym. 2022). Koska emme saa kyseistä taitoa syntymälahjana, sitä pitää harjoitella.


Kozyreva ym. (2022) tarjoavat ignooramiseen kolmea strategiaa. Ensimmäistä he kutsuvat itsensä tuuppaamiseksi (self-nudging). Tämä konkretisoituu tietoisena vetäytymisenä huonolaatuisen informaation ääreltä. Voimme tuupata omaa informaatiokäyttäytymistämme terveellisempään suuntaan esimerkiksi asettamalla itsellemme aikarajoituksia somessa surffailemiselle tai poistamalla kännyköistämme keskittymistämme häiritseviä notifikaatiota. Helpolta kuulostava tuuppaaminen on todellisuudessa vaikeaa, sillä keskittymistämme häiritsevän informaation poissulkemisen mukana saattaa mennä paljon sellaistakin, joka on meille hyödyllistä. Se on vaikeaa myös siksi, että saamme tyydytystä siitä, että koemme olevamme hyvin informoituja. Informaatio on meille samanaikaisesti sekä palkitsevaa että kuluttavaa.


Toinen strategia perustuu informaation todenperäisyyden varmistamiselle (lateral reading) eri lähteistä. Jos jokin asia vaikuttaa uskomattomalta ja sen lähde epäilyttävältä, kysymys on luultavasti jostakin, johon ei kannata uhrata aikaa. Hankalaksi tämän tekee se, että sekä tahattomasti jaettua misinformaatiota että tietoisesti levitettyä disinformaatiota on joskus vaikea erottaa informaatiosta. Potaska on usein puettu uskottavaan formaattiin. Informaation analysoinnin sijaan lateraalisessa lukemisessa huomio kohdistetaan informaation jakajan luotettavuuden arvioimiseen. Esimerkiksi uutismedialla, tutkimuslaitoksilla ja asiantuntijoilla on uskottavuutensa pelissä ja siksi ne suhtautuvat vakavasti myös siihen, mitä ja keiden informaatiota ne tarjoavat.


Kolmantena keinona Kozyreva ja kumppanit esittävät pahansuopien ja ilkivaltaisten toimijoiden systemaattista sivuuttamista (ignoring malicious actors). Tässä strategiassa irtisanoudutaan kokonaisvaltaisesti toimijoista, jotka syyllistyvät toistuvasti valheellisen tiedon jakamiseen, salaliittoteorioiden esittämiseen ja ylipäänsä puhumaan mustaa valkoiseksi. Kun valheita esitetään tietoisesti, niiden korjaamisyritykset ovat tuomittuja epäonnistumaan. Luultavammin seurauksena on vain aikaavievää jankkaamista.


Kognitiivinen kapasiteettimme on aina rajallinen ja siksi kannattaa tietoisesti pohtia, mihin rajallisia resurssejamme kohdistamme – ei vähiten siksi, että kilpailu tuosta kapasiteetista käy yhä kovempana. William Jamesia (1842–1910) mukaillen viisautta on tietää, mitä ei kannata tietää.
 

Kirjoitus on julkaistu 14.11.2022 IRWIN-hankkeen blogissa.