27.03.2024

#UJT2017 pähkinänkuoressa

Järjestyksessään kolmas Urheilujohtamisen tulevaisuus -foorumi järjestettiin Pieksämäen Poleeni-talossa 20.4.2017.

Foorumin isäntänä toimi Arto Kuuluvainen, toinen Urheiluseurojen sisäpiirissä-kirjan kirjoittajista.

Foorumi kiinnosti ihmisiä, sillä paikalle oli saapunut toistasataa osallistujaa. Oheen on koottu välähdyksiä foorumin esityksistä.


Jarno Kukila, urheilubisneksen ja -sponsoroinnin moniottelija

Urheilusponsorointi ei ole "eräänlaista nykyaikaista markkinointia, jossa urheilija hankkii tarroja tai kangasmerkkejä".

Urheilusponsoroinnin markkina kasvaa (Sponsor Insight).

Yritykset ovat kiinnostuneita hyvän tekemisestä (Sponsor Insight).

Arvoa ei voi toimittaa, sillä arvo syntyy yhteistyössä (ks. lisää esim. Vargo & Lusch Service-dominant logic 2025)

Hankala sukupolvi.

 

Laura Lepistö, taitoluistelun Euroopan mestari ja urheilubisnesosaaja


Urheilu on intohimotoimiala. Some on nostanut intohimon osoittamisen uudelle tasolle.

Urheilija voi olla somessa lähettiläs tavalla, joka kiinnostaa sekä faneja että sponsoreita.

 

Mira Keränen, Seuraava Maali ry.

 

Etsimättä tulee mieleen monta suomalaista ex-huippu-urheilijaa, joilta on puuttunut "seuraava maali".

 

Arto Heinonen, LähiTapiolan yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja


Urheilusponsoroinnin lyhyt historia.

Tämän takia urheilukumppanuus kiinnostaa yrityksiä.

Huippu-urheilulla on myös kääntöpuolensa.

Laiva on kääntymässä ja huippu-urheilun maineen palautus on alkanut.

Vastuullisuutta ei pääse pakoon. Ei kannata edes yrittää. Urheilutoimijoiden kannattaa myydä vastuullisuutta, ei näkyvyyttä.


Jaakko Haltia, urheilujohtamisen lehtori Turun ammattikorkeakoulussa

 

Mitä olisi Manchester ilman jalkapalloa?

Kartesiolaisessa ajattelussa urheilu on yhteiskunnasta irrallinen saareke. Ei hyvä. (Ks. lisää Mika Aaltosen selvityksestä Ei vain urheilua)

Yhteiskunta on käymistilassa. Urheilutoimijoilla iskunpaikka. Ei onnistu ilman vastuullisuutta.

Herätä tunteita ja luo merkityksiä. Funtsi, mitä kohteesi arvostaa.

Ei vain huippu-urheilua. Paavo Nurmi -ekosysteemi.

Urheilu on arvonluonnin alusta.


Mika Kojonkoski, Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja


Innostavan johtajuuden kolme pilaria: yhteistyön voima, arkipäivän asenne ja inspiroiva ympäristö.

 



 

Lavalla nähtiin lisäksi kolme mielenkiintoista start up-pitchausta. Niistä vastasivat Wallasvaara Engage, CoPlays ja AtPodium.
 

Ks. vuoden 2016 UJT:n huippukohdat täältä.

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

 

Save

Save

Save

Save

Save

Save