07.12.2018

Demokratia voi hyvin, mutta varuillaan kannattaa olla

Winston Churchill oli luultavasti oikeassa todetessaan, että ”demokratia on huonoin hallintotapa, ellei mukaan lasketa kaikkia muita hallintotapoja, joita aika ajoin on kokeiltu”. Demokratian yksi vahvuus on julkisten päätöksentekijöiden tilintekovastuussa. Jos päätökset eivät miellytä, kansalla on mahdollisuus vaihtaa johtajiaan.

Demokratia on osoittautunut houkuttelevaksi hallintotavaksi, sillä tätä nykyä yli puolet ihmiskunnasta asuu maissa, jotka täyttävät demokratian kriteerit. Rapiat sataviisikymmentä vuotta takaperin vain joka sadas ihminen nautti demokratiasta.


(Kuva lähteestä https://ourworldindata.org/democracy)


Demokratialla on myös haasteensa. Kansanvalta on kaunista, kun sitä käyttävät päätöksentekijät toimivat vastuullisesti. Vastuullisuuden yhtenä ilmenemismuotona on sen hyväksyminen, että monimutkaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ei löydä vastauksia apteekinhyllyltä. Kukaan ei tiedä kaikkea, mutta vastuullinen päätöksentekijä pyrkii ymmärtämään asioita kokonaisvaltaisesti. Pakolaisongelman ratkaisu ei ole rajalle pystytettävä aita, sillä muuttolike on seurausta pakolaisten elinolosuhteista lähtömaissa; 2000-luvun pakolaisliikkeissä useimmiten sota tai muu yhteiskunnallinen levottomuus, tulevaisuudessa hyvin todennäköisesti ilmastonmuutoksesta johtuvat kriisit (ks. esim. tämä juttu).


Yksinkertaisten vastausten etsiminen monimutkaisiin ongelmiin viehättää pelottavan monia. Vastuullisten päätöksentekijöiden ohella demokratiassa tarvitaan myös vastuullisia kansalaisia – ihmisiä, jotka pyrkivät ottamaan asioista selvää ja vastustavat liian helpolta vaikuttavia ratkaisuja. Tehtävä ei ole helppo, sillä demokratian mediamaisema on sotkuinen. Journalistisista hyvistä tavoista kiinnipitäviä lehti- ja tv-taloja kutsutaan estottomasti valemedioiksi, itselle tai omalle intressiryhmälle kiusalliset uutiset leimataan valeuutisiksi ja tietoisesti asioita vääristeleviä tahoja nimetään vastamedioiksi. Trollit mätkivät somessa journalisteja ja tutkijoita minkä ehtivät.


Tilanteen tekee entistäkin viheliäisemmäksi Trumpin, Putinin, Erdoğanin ja monien muiden valtionjohtajien avoimen populistinen toiminta. Maailman tapahtumista noukitaan rusinat ja ne sokeroidaan tarinoilla, jotka uppoavat valmiiksi pehmitettyyn yleisöön. Informaatio on ollut aina yksi sodankäynnin resurssi, mutta internetin ja somen myötä sen strateginen ja operatiivinen merkitys on kasvanut (ks. esim. Saara Juntusen kirja Infosota). Tarinat vaihtelevat, mutta niiden pinnan alta löytää helposti ’me’ - ’ne’-vastakkainasettelun.


Tarinoiden voimaa ei pidä aliarvioida, sillä harva meistä on niille täysin immuuni. Tämä ei kuitenkaan poista vastuutamme ottaa asioista selvää. Uutisseurannassa kannattaa painottaa medioita, jotka noudattavat journalistisia hyviä tapoja – ei siksi, että ne olisivat erehtymättömiä, vaan siksi, että ne ovat sitoutuneet korjaamaan virheensä. Selvää on, että laatumedioidenkaan tarjoama maailmankuva ei ole aukottoman puolueeton, sillä journalismissa(kin) on aina kysymys valinnoista. Laatumedioiden demokratiaa vahvistava merkitys on siinä, että ne suodattavat maailman tapahtumista lähdekriittisen kuvan lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Kaikesta emme voi olla samaa mieltä, mutta eri mieltä oleminen on hedelmällisempää, kun puheenaolevaan asiaan liittyvät faktat ovat osapuilleen hallussa. Esimerkiksi globaalien tuloerojen syistä ja seurauksista voidaan esittää perustellusti erilaisia näkemyksiä, kunhan kuitenkin muistetaan, että talouskasvu on nostanut ison joukon ihmisiä äärimmäisestä köyhyydestä. Kaksi USA:n dollaria päivässä ei ole paljon, ja siksi on hyvä, että summalla pärjäämään joutuvia ihmisiä on yhä vähemmän.

 

 (Kuva Hans Roslingin kirjasta Factfulness).