07.12.2018

r > g on helpompi ymmärtää kuin E = mc2

Taloudellisella vauraudella on tapana kasautua. Kansalaisjärjestö Oxfam arvioi reilu vuosi sitten, että maailman kahdeksan rikkaimman miehen omaisuus on yhtä suuri kuin maailman köyhimmän 50 prosentin (HS, 16.1.2017).

Kasautumisilmiö ei ole 2000-luvun ilmiö. Raha on tullut rahan luo aiemminkin. Yhden arvion mukaan 1300-luvulla Länsi-Afrikassa Malin kuninkaana toiminut Mansa Musa oli kerännyt itselleen omaisuuden, jolla hän saattaisi sijoittua kaikkien aikojen omaisuusrankingissa mitalisijoille. Eri aikoina eläneitä pohattoja on vaikea laittaa järjestykseen. Rahan tuoma hyöty on alisteinen teknologiselle kehitykselle. Amazonin perustaja Jeff Besoz suunnittelee kaupallisten avaruuslentojen käynnistämistä, Musalla ei ollut edes radiota. Jotakin Musan lompakon paksuudesta ja huolettomasta rahankäytöstä kertoo kuitenkin tarina, jonka mukaan hänen vieraillessaan Kairossa suurkaupungin hinnat viisinkertaistuvat.


En tiedä, saiko raha Musan onnelliseksi. Tuskin kuitenkaan yksinään, sillä tutkimus osoittaa, että raha lisää onnellisuutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Raha mahdollistaa asioita, mutta rahan tuottama rajahyöty on laskeva. Pienituloiselle lisäeuro merkitsee enemmän kuin suurituloiselle.


Kasautumisilmiössä ei ole kysymys yksinomaan talouden mekanismeista, vaan ilmiöllä on poliittinen ulottuvuutensa. Orjakauppa, sodat, sääntely ja sääntelyn purkaminen ovat esimerkkejä asioista, jotka synnyttävät ja vahvistavat taloudellisten resurssien kasautumista. Joskus syynä voi olla sattuma, kuten vaikkapa arvokkaiden luonnonvarojen löytyminen. Kasautumisen poliittinen ulottuvuus tulee ilmi selkeimmin tilanteissa, joissa sinällään hyvistä lähtökohdista on päädytty onnettomaan lopputulokseen. Norjassa öljy on koko yhteiskunnan vaurauden perusta, kun taas esimerkiksi Nigeriassa öljystä on hyötynyt kansainvälisten öljy-yhtiöiden lisäksi hallitseva eliitti.


Vaurauden kasautumista on tutkittu paljon. Adam Smithiä (1723–1790) voidaan pitää uranuurtajana. Vuonna 1776 ilmestyneessä pääteoksessaan Smith erittelee syitä kansojen varallisuuseroille. (Ks. kirjan lyhyt esittely tästä.) Thomas Pikettyn Pääoma 2000-luvulla (2013) jatkaa siitä, mihin Smith jäi. Pikettyn kirjassa tarkastellaan tulo- ja varallisuuserojen kehitystä 1700-luvulta nykyaikaan. Pikettyä pidetään vasemmalle kallelleen olevan taloustieteilijänä, mutta se ei estänyt esimerkiksi Financial Timesiä ja McKinseytä pitämään Pikettyn teosta vuoden 2014 parhaana talouskirjana. Yhdysvaltain entisen valtiovarainministerin Lawrence Summersin mukaan Pikettyn teos on Nobel-palkinnon arvoinen.


Piketty on tiivistänyt rapiaan 600 sivuun aineistoa enemmän kuin lukija pystyy sulattamaan. Kirjassa on kymmeniä toinen toistaan informatiivisempia kuvioita ja taulukoita, jotka piirtävät mielenkiintoisen kuvan kuluneesta 300 vuodesta. Selvää on, että mitä kauemmas ajassa mennään taaksepäin, sitä enemmän tietoihin liittyy epävarmuustekijöitä.
 

Kirjan ydin rakentuu epäyhtälön r > g ympärille, jossa r tarkoittaa pääoman tuottoastetta ja g talouskasvua. Mitä pidempään pääoman tuottoaste ylittää talouskasvun, sitä todennäköisemmin vaurauden jakauma vinoutuu. Kansanomaisemmin ilmaistuna ne, joilla jo on, saavat lisää.


Miltä tuloerot näyttävät historiallisesti tarkasteltuna?


Oheisessa kuviossa on esitetty pääoman kansantulosuhde kolmessa eurooppalaisessa maassa vuosien 1870–2010 välillä. Se osoittaa, miten maailmansodat ovat hetkellisesti syöneet pääomia. Toisen maailmansodan jälkeen pääoma suhde kansantuloon on kasvanut.


Seuraavissa kahdessa taulukossa on esitetty työtulo- ja pääomatuloerot jaoteltuna pieniin, keskisuuriin, suuriin ja suunnattomiin eroihin.



Taloustiede ei kerro, mikä on tuloerojen kohdalla optimaalisin tilanne. Tuloeroilla on syynsä. Kun tuloerot juontuvat eroista yksilöiden osaamisessa ja yritteliäisyydessä, ne luovat talouteen dynamiikkaa. Mahdollisuus oman taloudellisen tilanteensa parantamiseen toimii kannustimena, jonka sivutuotteena syntyy hyvää myös muille. Kysymys on talouden ”näkymättömästä kädestä”, joka on valjastettu verotuksen ja muiden institutionaalisin keinoin myös yhteiskunnan hyväksi. Mekanismi on tehokas, sillä globaalilla tasolla talouskasvu on nostanut kuluneen 30 vuoden aikana 650 miljoonaa ihmistä äärimmäisestä köyhyydestä


Jos tulo- ja varallisuuserot johtuvat korruptiosta ja valta-asemien hyödyntämisestä oman ja lähipiirin eduksi, tilanne on tyystin toinen. Kun vauraus perustuu osaamisen ja yritteliäisyyden sijaan väärinkäytöksiin, ”näkymätön käsi” ei tuota taloutta uudistavaa dynamiikkaa vaan yhteiskunnallista epäluottamusta. Esimerkeistä ei ole pulaa.


Pikettyn kirjaa voi lukea kapitalismin kritiikkinä tai viileänä analyysinä siitä, mitä seuraa, jos r jää pysyvästi suuremmaksi kuin g. Kirjan olennaisin pointti ei kuitenkaan ole varallisuuserot itsessään, vaan se, onko eroille löydettävissä oikeutusta. Pikettyn kirja on poikinut koko joukon talous- ja yhteiskuntatieteellistä keskustelua, jossa on pohdittu politiikan mahdollisuuksia tulo- ja varallisuuserojen pitämisessä siedettävällä tasolla. Ks. lisää esim. Heather Bousheyn ja Marshall Steinbaumin (2017) toimittama teos After Piketty. The Agenda for Economics and Inequality.  Oikeudenmukaisuuden ohella kysymys on mitä suurimmassa määrin myös varakkaiden omasta edusta. Monimutkaiset talouden ja politiikan takaisinkytkennät voivat sopivissa olosuhteissa synnyttää yhteiskunnallisia tsunameja, jotka huuhtovat mukanaan sekä köyhät että rikkaat.