07.12.2018

Sitä näkee mitä katsoo

Presidentti Juho Paasikivi muistetaan poliittisen realismin edustajana. Paasikiven tunnetun maksiimin mukaan ”kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”. Periaatteessa helppoa mutta käytännössä vaikeaa.

Paasikivelle yksi tosiasia ylitse muiden oli Suomen ja silloin Neuvostoliittona tunnetun suurvallan naapuruussuhde. Monien mukaan tosiasioiden tunnustamisessa mentiin ajoittain myös liian pitkälle. Niin tai näin, politiikka ei ole ainoa elämänalue, jossa totuutta venytetään kulloisiinkin tarpeisiin.


Jos on uskominen moraalipsykologi Jonathan Haidtia (Righteous Mind 2012) luova suhtautuminen tosiasioihin on ennemmin sääntö kuin poikkeus, sillä ihmisen mieli ei ole kiinnostunut totuudesta vaan tasapainosta. Haidtin mukaan meillä on taipumusta torjua omaa maailmankuvaamme uhkaavat tiedot nopeasti ja tunnepohjaisesti. Tämä on mahdollista, sillä meillä on rajaton kyky ja halu olla tietämätön omasta tietämättömyydestämme.


Usein tosiasioiden tunnustamisen vaikeus syntyy siitä, että po. ilmiö yksinkertaisesti merkitsee eri asioita eri ihmisille. (Tosi)asioiden tulkinta riippuu siitä, mikä on suhteemme po. (tosi)asiaan. Vanhan viisauden mukaan "sen lauluja laulat, kenen leipää syöt". Hieman analyyttisemmin tarkasteltuna voimme puhua myös tulkitsijan ja (tosi)asioiden kohtaamisesta. Erkki Karvonen havainnollistaa tätä kohtaamista parinkymmenvuoden takaisessa väitöskirjassaan Imagologia – Imagon teorioiden esittelyä, analyysiä, kritiikkiä esimerkillä, jossa hän osoittaa, miten järven (merestä erillään oleva maaston muotojen rajaama yhtenäinen vesialue) merkitys riippuu ratkaisevasti siitä, kuka järveä kulloinkin tarkastelee.

Paasikiven linja voi toimia pienen maan ulkopolitiikassa. Yleispäteväksi ohjeeksi siitä ei kuitenkaan ole, sillä tosiasioita on aivan liikaa.