27.03.2024

Bisnestä pessimismistä?

Helsingin Sanomien helmikuun Kuukausiliitteessä on mainio juttu Puolangasta, joka on brändännyt itseään Suomen pessimistisimmäksi kunnaksi.

Puolanka voi olla syrjässä, mutta on silti kiinni nykyhetkessä. Negatiivisissa tunteissa on alkuvoimaa, joka murtaa kyynikonkin panssarin. Kauppias Jaakko Paavola on yksi Puolangan puuhamiehistä. Paavolan analyysi pessimistipäivistä kertoo puolankalaisten asenteesta: ”Parhaimmillaan oli yli tuhat ihmistä. Mietittiin, että mitä helvettiä ne teki siinä. Meillä ei ollut sisäänpääsymaksua vaan poispääsymaksu.
 

Negatiiviset tunteet on bisneksessä puutteellisesti ymmärretty ja siksi alihyödynnetty resurssi. Vertauskuvallisesti ilmaistuna negatiiviset tunteet voidaan nähdä liiketoiminnalle samanlaisena voimana kuin tuuli on purjehtijalle – niihin ei voi vaikuttaa, mutta aivan kuten taitavat purjehtivat luovivat liki vastatuuleen, myös liiketoiminnassa kyky hyödyntää negatiivisia tunteita erottaa jyvät akanoista. Kysymys ei ole vain yrityksen sisällä ja sen ulkoisilla rajapinnoilla syntyvien negatiivisten tunteiden aiheuttamien kielteisten seurausten minimoinnista, vaan niiden valjastamisesta liiketoiminnan kehittämiseen.
 

Ks. lisää NEMO-hankkeen sivuilta ja tutustu kirjaan Negatiiviset tunteet – positiivinen bisnes.