Näkymätön käsi vai sittenkin puolueeton tarkkailija?
Adam Smithin tunnetuin teos Tutkimus kansakuntien varallisuuden luonteesta ja sen syistä (An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations, 1776) täyttää 250 vuotta. The Economistin mukaan teoksen maine ylittää kuitenkin sen sisällön. Kirjassa on vähemmän aidosti uusia ajatuksia kuin usein oletetaan ja enemmän heikkouksia kuin sen ihailijat haluavat myöntää.
Smith jakoi jo aikanaan mielipiteitä. Viktoriaaninen taidekriitikko John Ruskin kutsui häntä ”puoliveriseksi ja puolihulluksi skotiksi”, joka neuvoi lukijoitaan ”himoitsemaan lähimmäisesi omaisuutta”. Sittemmin monet ovat yhdistäneet Smithin vuonna 1987 ilmestyneessä Wall Street -elokuvassa esitettyyn hokemaan ”ahneus on hyväksi”. Smith tosin sanoi saman hieman kaunopuheisemmin: ”emme odota illallistamme teurastajan, panimonpitäjän tai leipurin hyväntahtoisuudesta, vaan heidän oman etunsa huomioon ottamisesta.”
Smithin tunnetuin käsite lienee ”näkymätön käsi” (invisible hand). Kyse on mekanismista, joka tuottaa yhteiskunnallisesti optimaalisen lopputuloksen siitä huolimatta, että ihmiset toimisivat itsekkäästi. Smithin mukaan ”ihminen tavoittelee vain omaa etuaan ja tulee tässä, kuten monissa muissakin tapauksissa, näkymättömän käden johdattamaksi edistämään päämäärää, joka ei ollut lainkaan hänen tarkoituksensa.”
Näkymätön käsi antaa kuitenkin liian yksipuolisen kuvan Smithin ajattelusta. Parikymmentä vuotta ennen pääteostaan ilmestyneessä Moraalitunteiden teoriassa (The Theory of Moral Sentiments, 1759) Smith esittää, että ”olkoon ihminen kuinka itsekäs tahansa, hänen luonteessaan on ilmeisesti periaatteita, jotka saavat hänet kiinnostumaan toisten kohtalosta… vaikkei hän siitä muuta hyötyisikään kuin mielihyvän siitä, että saa nähdä sen.” Kyseisessä teoksessa Smith lanseeraa ”puolueettoman tarkkailijan” (impartial spectator) käsitteen. Ihminen ei sen mukaan tee valintoja puhtaasti itsekkäiden impulssien varassa. Sen sijaan hän neuvottelee muiden kanssa – joskus perheen ja ystävien, joskus itsensä kanssa. Puolueeton tarkkailija on eräänlainen sisäinen dialogi, kolmas osapuoli, joka arvioi tekojamme.
Bisnes pyörii, koska osapuolet muotoilevat tarjouksensa toisen hyväksyttävissä olevin ehdoin. Esimerkinomaisesti: eikö sinua miellyttäisi leipäni, sanoo leipuri, ja eikö sinua miellyttäisi lampaanlihani, sanoo teurastaja. Saadaksesi mitä haluat, Smithin mukaan sinun on kuviteltava, mitä toinen osapuoli haluaa. Hyvät neuvottelijat ”eivät koskaan puhu toisille omista tarpeistaan vaan heidän eduistaan”.
Kansakuntien varallisuutta pidettiin ilmestyessään merkittävänä teoksena, mutta Smithin nimittäminen ”taloustieteen isäksi” on The Economistin mukaan liioittelua. Kirja on raskaslukuinen ja jo aikanaan koettiin hajanaiseksi, Smith teki talousteoreettisia virheitä ja sai osin ansiota ajatuksista, joita muut olivat esittäneet aiemmin. Hän ei keksinyt keskeisiä taloustieteen peruskäsitteitä, kuten bruttokansantuotetta, vapaakauppaa tai työnjakoa, vaan kokosi ja muotoili jo olemassa olevia ideoita. Lisäksi Harvardin yliopiston Emma Rothschild muistuttaa, että Smith ei erityisemmin edes arvostanut näkymätöntä kättä – päinvastoin hän kannatti usein valtion näkyvää roolia. Hän muun muassa vaati valtiota tarjoamaan koulutusta ja puhui lakisääteisten korkokattojen puolesta.
Kaikesta huolimatta The Economistin kolumnisti ehdottaa kuitenkin maljaa Kansankuntien varallisuudelle, mutta ei kehota kaivamaan kellarista parasta vuosikertaa.
Ks. myös "Adam Smith 10 minuutissa".
Tästä linkistä The Economistin alkuperäiseen tekstiin.
