02.03.2021

Tietäminen hyve, tietämättömyys pahe?

Tietäminen on intuitiivisesti mielletty hyveeksi ja tietämättömyys paheeksi. Tämä on ymmärrettävää, mutta samalla myös valitettavaa. Tietämisen ja tietämättömyyden vastakkainasettelu on tarpeetonta, sillä kyse ei ole dikotomisesti kahdesta eri asiasta vaan ennemminkin yhden ja saman kolikon eri puolista.

Tiedon jakaminen on monin verroin tietämättömyyden jakamista helpompaa. Tietämättömyyden tunnustaminen on yksilöille riskialtista, sillä se tulkitaan helposti kykenemättömyydeksi. Myös organisatoriset konventiot perustuvat tietämiselle ja sen johtamiselle. Painopiste on ollut oikeiden vastausten etsimisessä, ei olennaisten kysymysten esittämisessä. Tietämättömyyteen liittyvästä kielteisistä mielleyhtymistä huolimatta kaikki tietämättömyys ei ole pahasta. Tietämättömyyden hallinta voidaan nähdä eräänlaisena organisatorisena arkeologiana, jossa pureudutaan havainnointia ja tulkintaa rajaaviin kognitiivisiin syvärakenteisiin ja epämuodollisiin mekanismeihin. Sokratesta mukaillen voidaan ajatella, että tietämättömyyden tunnustaminen on viisauden alku. Tietämättömyyttä voidaan metaforisesti verrata veren kolesteroliarvoon. Siinä missä LDL-kolesteroli tukkii valtimoita ja HDL-kolesteroli pitää niitä avoimina, paha tietämättömyys tekee yksilöt pelokkaiksi ja kaventaa organisaation kykyä tulkita toimintaympäristöään, kun taas hyvä tietämättömyys pitää ihmiset uteliaina ja ruokkii organisaation rohkeutta.


Tästä linkistä löydät yhden tulkinnan tietämättömyyden hyödyllisyydestä.