20.09.2019

Laihduttaminen ei ole meemi

Viime päivinä on esitetty monia puheenvuoroja suomalaisten ylipainosta. Keskustelun yhtenä käynnistäjänä toimi lihavuuden syihin ja hoitoon perehtyneen lääkärin Pertti Mustajoen Vieraskynä-kirjoitus Helsingin Sanomissa 13.7.2019. Mustajoki pitää tilannetta huolestuttavana, sillä vuonna 2018 yli 30-vuotiaista miehistä 72 ja naisista 64 prosenttia oli ylipainoisia (THL).

Ylipaino kertyy yksilöille, mutta lihavuudella on myös yhteiskunnallinen ja kansantaloudellinen ulottuvuutensa, sillä ylipainosta johtuvat sairaudet rasittavat jo entuudestaan kovilla olevaa terveydenhuoltojärjestelmäämme. Näin on, vaikka kaikki normaalipainoiset eivät ole terveitä ja vaikka monet ylipainoiset voivat aivan hyvin.


Yksilöiden tasolla ylipaino näyttäytyy monimutkaisena vyyhtinä, johon vaikuttavat muun muassa perimä, kasvatus, elinympäristö, kaavoitus, verotus ja sosiaaliset verkostot. Näin on, vaikka ”teknisessä” mielessä ylipainoa syntyy yksinkertaisesti silloin, kun energiaa saadaan enemmän kuin sitä kulutetaan.

 

Ylipainon pudottaminen on esimerkki käyttäytymisenmuutoksesta, joka on aina vaikeaa. Laihduttaminen ei ole meemi, eikä sitä voida väestötasolla tehokkaasti edistää nokkelilla aihetunnisteilla. Luultavasti parempia tuloksia saadaan, jos ymmärretään, että kysymys on käyttäytymisenmuutokseen elimellisesti liittyvistä yksilötason psykologisista kustannuksista, joiden suuruus riippuu sosiaalisissa verkostoissa syntyvästä ja vahvistuvasta uskosta laihduttamisen hyötyihin.


Damon Centolaa
(2018) väljästi mukaillen ylipainon vastainen kamppailu edellyttää lihavuuden kollektiivisen luonteen oivaltamista. Mitä useammasta uskottavasta lähteestä tulevalle informaatiolle yksilöt altistuvat, sitä todennäköisemmin informaatio myös vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä - ei siksi, että yksilöt tietäisivät enemmän vaan siksi, että informaation avulla rakennetaan sosiaalisia normeja, jotka ohjaavat yksilöiden valintoja.  

 

Ks. myös blogikirjoitus Innovaatiot eivät leviä pisaratartuntana.