01.07.2020

Kaaoksen reunalla

New York Times (12.4.20) piirtää mielenkiintoista kuvaa helmikuun lopusta, jolloin johtavat amerikkalaiset virusekspertit hieroivat suunnitelmaa, jonka avulla he yrittivät taivutella Trumpia tekemään päätöksiä epidemian hidastamiseksi. Trump oli Intiassa tapaamassa hengenheimolaistaan, joten tapaamista jouduttiin lykkäämään muutamalla päivällä. Harmittavasti kansallisen hengitystiesairauksiin erikoistuneen viraston johtaja päätti varoittaa kansalaisia edessä olevista vaikeista ajoista Trumpin ollessa vielä kotimatkalla. Trump tuli yllätytetyksi (mikä on yllättävää, sillä presidenttiä oli informoitu epidemian eskaloitumisen vaaroista säännöllisesti tammikuusta lähtien) ja ryhtyi siilipuolustukseen. Lähestyvien vaalien vuoksi Trump huolestui kansanterveyden sijaan kansantaloudesta.

Kompleksisuusajattelua hyödyntäen voimme kontrafaktuaalisesti pohtia, millainen tilanne Yhdysvalloissa olisi, jos keskeisessä kehityksen solmukohdassa olisi valittu toisin ja käynnistetty vaihtoehtoinen polkuriippuvuuden tie. Ilmiöiden ja tapahtumien keskinäisriippuvuuden vuoksi kysymys ei ole ”vain amerikkalaisten terveydestä ja taloudesta”, sillä bifurkaatiopisteissä tehdyt tietoiset ja tiedostamattomat ratkaisut synnyttävät epälineaarista kehitystä, joka ei katso valtakuntien rajoja.


Trumpia on kuvattu kautensa alusta lähtien arvaamattomaksi ja impulsiiviseksi presidentiksi, joka ”nauttii” ympärilleen luomastaan kaaoksesta. Valitettavasti on käynyt niin, että Trumpin hallinto on uponnut itse rakentamaansa suohon. Kompleksisuuskielellä ilmaistuna Trumpin hallinto kykenee tuottamaan entropiaa eli epäjärjestystä, mutta siltä puuttuu kyky sen poistamiseen. Trumpin hallinnossa kaaoksesta ei synny uutta järjestystä. Vapausasteiden kasvamisen ja vaihtoehtoisten kehityspolkujen sijaan seurauksena on systeeminen umpikuja. Näin käy, jos uskotaan saksalaista sosiologia Niklas Luhmannia, jonka mukaan informaatio on systeemin sisäinen ominaisuus. Sen sijaan, että ympäristöstä siirtyisi informaatiota systeemiin, ympäristö koostuu tosiseikoista (facts), herätteistä (triggers) ja vihjeistä (cues), joille systeemi antaa merkityksiä omista lähtökohdistaan. Informaatio luo systeemille vaihtoehtoja, jotka näkökulmasta riippuen voivat merkitä joko uusia kehittymisen mahdollisuuksia tai uhata olemassaolevia toimintamalleja ja valtarakenteita. Lisääntyneestä informaatiosta kumpuava kaaos voidaan ymmärtää samalla kertaa uhkana tai mahdollisuutena – se sisältää aihion molempiin (ks. lisää Anita Rubinin esitys pehmeästä systeemimetodologiasta).

(Jalonen 2007)

 

Lisää kompleksisuusajattelusta Pirkko Vartiaisen ja Harri Raision toimittaasta teoksesta Johtaminen kompleksisessa maailmassa.


Ks. myös kompleksisuusajattelun lyhyen oppimäärän osat 1-6:
Osa 1
Osa 2
Osa 3
Osa 4
Osa 5
Osa 6